17.02.2017, kello 14.32

Pankeilta miljardien eurojen rahoitus

Rosatom tuulivoimahankkeeseen

Ryhmä pankkeja lähtee rahoittamaan Venäjälle rakennettavaa tuulivoimalahanketta. Rakennuttajana on ydinvoimayhtiö Rosatom, jonka ensimmäinen varatoimitusjohtaja Kirill Komarov ilmoitti asiasta.



Hollantilaisen Lagerweyn tuulivoimaloiden moduulivalmistusta

- Rosatomin rahoituskumppaneiksi lähtevien pankkien kilpailutus on juuri päättymässä. Ison hankkeen kokonaisarvo on noin 1,3 miljardia euroa, Komarov sanoi RBK-televisiokanavan haastattelussa torstaina 16.2.

Komarovin mukaan Rosatomilla on tarkoitus rahoittaa noin 80 prosenttia hankkeesta lainoilla ja 10 prosenttia välirahoituksena. Aiemmin Rosatom on valinnut yhteistyökumppanikseen tuulivoimahankkeeseen hollantilaisen tuuliturbiinien valmistajan Lagerweyn, joka toimii Suomessakin.

Leimallisesti ydinvoimayhtiön - ja vieläpä venäläisen - ryhtyminen tuulivoimabisnekseen saattaa äkkiseltään kuulostaa hämmästyttävältä, mutta Rosatom sanoo pitävänsä tuulivoimaa yhtenä lupaavista ydinenergian ulkopuolisista kasvuhankkeistaan.

Yhtiö voitti vuonna 2016 järjestetyn tarjouskilpailun, jossa haettiin kolmen, kokonaiskapasiteetiltaan yhteensä 610 MW:n tuulivoimalan rakentamista Venäjälle. Tuuliturbiinien komponentteja on tarkoitus valmistaa paikallisesti, mistä vastaa Rosatomin insinööriyhtiö Atommash Volgodonskin kaupungissa Rostovin alueella.

Rosatomin ennakkoarvioiden mukaan vuoteen 2024 mennessä Venäjän tuulivoimamarkkinat koostuvat 3 600 MW:n kapasiteetista ja noin 200 miljardin ruplan vuotuisesta liikevaihdosta. Kysyntää tuulivoimaloiden rakentamiselle, tuuliturbiinien ja lisätarvikkeiden tuotannolle sekä käyttö- ja huoltopalveluille vuoteen 2024 mennessä arvioidaan olevan 400 miljardin ruplan edestä.

Sopivina rakennusalueina voimaloille pidetään pääasiassa eteläisiä osia, joissa on paljon tuulivoimapotentiaalia ja voimakas energiantarve. Näitä alueita ovat muun muassa Adygeian tasavalta, Krasnodarin aluepiiri, Rostovin alue ja Stavropolin aluepiiri.

Kuva: Lagerwey

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit