15.02.2017, kello 13.48

Sähkön siirtohinnat ovat jatkuvassa syynissä

Suomen valvotuin toimiala

Sähkön siirtoliiketoiminta on poikkeuksellisen valvottu toimiala Suomessa. Erillislaki ja viranomaiset valvovat tiukasti sähkön siirtohinnoittelua ja liiketoiminnan tuottojen muodostumista.

Ilmajohtoverkkojen korvaaminen maakaapeleilla parantaa toimitusvarmuuttaa, mutta lisää investointikustannuksia. Ne siirtyvät sähkön siirtohintoihin.

Sähkölaskun loppusumma eli sähkön kokonaishinta on yleensä sähköasiakkaan kannalta ylivoimaisesti kiinnostavin asia. Tämän verran joudun maksamaan siitä, että sähkö helpottaa arkipäivääni. Sähkölaskun loppusumma muodostuu kuitenkin kolmesta hyvin erilaisesta komponentista: kilpailutettavasta sähköenergiasta, veroista ja sähkön siirtohinnasta.

Sähköenergian kilpailuttamien on nykyisin yhtä helppoa kuin minkä tahansa palvelun kilpailuttaminen. Veroja ei voi kilpailuttaa eikä verojen määrästä voi edes neuvotella — sähkön siirtohinnat taas ovat viranomaisten tiukassa valvonnassa, koska sähkön siirtäminen on monopolitoimintaa.

Monopolitoiminnalla on synkkä maine — osin historiallisista syistä, mutta osittain myös aiheetta. Synkän menneisyytensä vuoksi monopolit ovat kiehtovia ja kiinnostavia. Lisäksi kaikilla on monopoleista vahvoja mielipiteitä. Monopolin suojissahan voidaan surutta tahkota rahaa olemattomalla riskillä ja kustannuksista välittämättä — laskun maksaa aina lopputuotteen käyttäjä. Wikipedian määritelmän mukaan monopolista puuttuu kilpailu ja siksi monopolitoimialan tuotteiden hinta on luonnottoman korkea.

Todellisuus on kuitenkin hyvin toisenlainen kuin taloushistoriasta välittyvät mielikuvat. Monopolissa toimiva sähkön siirtoliiketoiminta on Suomen valvotuin toimiala, mikä tarkoittaa sitä, että jakeluverkkoyhtiön liikkumavara on kapea. Viranomaiset ja erillislainsäädäntö ohjaavat siirtohinnoitteluja ja sähköverkkoliiketoiminnan tuottojen muodostumista — ”regulaatiolla simuloidaan kilpailua”, kuten Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa tavataan sanoa. Erillislainsäädännöllä ja viranomaisvalvonnalla on haluttu turvata sähköasiakkaiden asema. Jos laki ei ohjaa toimintaa riittävästi, sitä muutetaan — näin on ehditty tehdä jo Suomessakin.

Lupa painaa rahaa?

Sähköverkkotoiminta on luvanvaraista ja tiukasti säänneltyä. Ylihinnoittelu ja ylisuurten tuottojen kerääminen ei ole mahdollista, koska viranomainen määrittelee sähkön siirtohinnoille katon. Jos toiminnassa syntyy ylijäämää, on se palautettava asiakkaille. Siksi sähköverkkoliiketoiminta ei voi missään olosuhteissa olla ”lupa painaa rahaa”.

Sähköverkkoja kehitetään ja niihin investoidaan asiakkaiden ja yhteiskunnan tarpeiden mukaisesti. Mihin kaikkeen sähköverkkojen pitäisi taipua, miten häiriöttömästi niiden olisi kyettävä välittämään kansalaisille sähköä ja miten niiden on kestettävä luonnonilmiöitä. Kaikkea tätä ohjaa lainsäädäntö. Sähkömarkkinalakia muutettiin Suomessa pari vuotta sitten, kun sähköverkkojen haluttiin kestävän entistä paremmin myrskyjä. Nyt uusi lainsäädäntö ohjaa rakentamaan maakaapeleita ilmajohtojen sijasta.

Suomessa sähköverkkoihin on investoitava vuosien 2014–2028 aikana lähes yhdeksän miljardia euroa. Rahat investointeihin kerätään siirtomaksuilla sähköverkkoasiakkailta. Jos sähköverkkoyhtiölle kertyy joinakin vuosina ylijäämää kassaan, on se valmistautumista tuleviin investointeihin, joihin lainsäädäntö pakottaa. Mikäli ylijäämä on asiatonta, paljastuu se viranomaisen tarkastuksessa ja se on palautettava asiakkaille. Käytännössä rahan palauttaminen tarkoittaa siirtohinnan alentamista tulevina laskutuskausina — käteistä rahaa yhtiöt eivät asiakkailleen palauta.

Suomalaisiin sähköverkkoihin investoitiin vuonna 2010 noin 450 miljoonaa euroa. Tämän jälkeen investointien arvo on kasvanut vuosi vuodelta — viime vuonna lähestyttiin jo 800 miljoonan rajaa. Ensi vuonna toimialan arvioidaan investoivan 850 miljoonaa euroa ja vuonna 2019 jo lähes 900 miljoonaa euroa. Toimialan arvion mukaan lain edellyttämät toimitusvarmuusinvestoinnit on tehty vuoteen 2028 mennessä.

Olemassaolo maksaa

Sähköverkkoinvestoinnit — mm. kaapeleiden asentaminen sekä sähköasemien ja muuntamoiden rakentaminen — ovat sähköverkkoliiketoiminnan suurin kuluerä. Niiden osuus sähkön siirtohinnasta on keskimäärin 54 prosenttia. Sähköverkkojen kunnossapito taas nielee kuluista kolmanneksen. Muita pienempiä kulueriä ovat kantaverkkoyhtiö Fingridille maksettavat kantaverkon siirtomaksut (10 %) ja hallintokulut (6 %).

Sähköasiakkaat maksavat ensisijaisesti siitä, että sähköverkot ovat olemassa. Sähköverkoissa siirretyn sähköenergian määrä ei vaikuta juuri lainkaan verkkoliiketoiminnan kustannuksiin — sähkön liikkuminen johdoissa ei kuluta sähköverkkoja. Verkkoyhtiön on maksettava investoinneista aiheutuvat rahoituskustannukset, vaikka verkko ei välittäisi yhtäkään kilowattituntia asiakkaille. Tässä mielessä sähköverkot muistuttavat vesijohtoverkkoja, vaikka sähkö ja vesi ovat vaarallinen yhdistelmä.

Verotuksen kiristyminen suurin kuluerä

Sähkölaskun loppusumma kiinnostaa sähkölaskua maksavaa asiakasta yleensä enemmän kuin se, mistä loppusumma muodostuu. Sama pätee sähkön siirtohintaan. Sähkön siirron kallistuminen ottaa jokaista kupoliin, mutta syyt hintojen nousuun jäävät monelle epäselviksi. Sähkön siirtohinnan osalta analyysi on kuitenkin yksinkertainen. Sähkön siirron hinta muodostuu kahdesta komponentista: viranomaisen valvomasta osuudesta ja veroista. Niiden kehittymistä on helppo seurata.

Kerrostalossa asuvan perheen sähkön siirtohinnasta verojen osuus reilut 40 prosenttia, mutta sähkölämmitteisessä omakotitalossa asuvan siirtohinnasta veroja voi olla lähes 60 prosenttia. Siirtohinta sisältää kahdenlaisia veroja: arvonlisäveron ja sähköveron, johon siihenkin sisältyy arvonlisävero.

Kaksikymmentä vuotta sitten sähkölämmitteisessä omakotitalossa asuva maksoi 0,98 senttiä veroja sähköverkossa siirrettyä kilowattituntia kohti — vuonna 2016 verojen osuus oli jo 3,58 senttiä kilowattituntia kohti. Verot ovat nousseet viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana huimasti — 265 prosenttia! Samana aikana sähkön siirron hinta on noussut 2,12 sentistä 3,29 senttiin kilowattitunnilta — eli 55 prosenttia kahdessakymmenessä vuodessa.

Siirtohinnan sisältämien verojen määrä kääntyi loivaan nousuun vuonna 2007 ja lähes kaksinkertaistui vuonna 2010. Tämän jälkeen verojen osuus siirtohinnasta on noussut tasaisesti vuosi vuodelta.

Alueelliset erot suuria

Suomessa on noin 80 jakeluverkkoyhtiötä, jotka ovat hyvin erilaisia. Jotkut ovat pieniä (asiakkaita vain alle 800) ja jotkut hyvin suuria (asiakkaita yli 650 000). Asiakasrakenteen ja toimintaympäristön erot vaikuttavat siirtohinnan muodostukseen — joillakin säävarma maakaapeliverkko on jo lähes valmis (maakaapelointiaste lähes sata prosenttia) ja toiset ovat vasta aloittelemassa maakaapeli-investointeja.

Maaseudulla ja haja-asutusalueilla sähköverkot ovat hyvin pitkiä ja asiakkaita johtokilometriä kohti on vähemmän kuin tiiviisti rakennetuissa kaupungeissa. Maaseudulla asiakaskohtainen verkkopituus on kymmeniä kertoja suurempi kuin kaupungeissa.

Kuva Antero Aaltonen

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit

... Suomen valvotuin=räikeimmin isoveli-verkoston ohjauksessa ?

Kuvitellaampa, että sinulla on hyvä kaveri Energiavirastossa ja hän käyttää sinun verkkoyhtiösi Excel-taulukossa pienasiakasmittarille 900 € hintaa 230 € sijaan. Jos mittareita on vaikkapa 400 000 kpl, tulee siitä suhteellisen iso hyöty verkkoyhtiölle virtuaali-investoinnin muodossa.

- ti 21. helmikuuta 2017 10.11.34