29.11.2017, kello 10.44

Maailmalla jo yli 1700 hanketta

Sähkövarastot nousukiidossa

Sähkön varastointiteknologian kehittyessä kovaa vauhtia siihen liittyvien hankkeiden määrä on myös kasvanut huimasti. Viimeisten laskelmien mukaan maailmalla on jo yli 1700 sähkövarastohanketta.

- Sähkön varastointiin keskittynyt teollisuus kasvaa seuraavien vuosien aikana nopeasti, erityisesti kehittyvissä talouksissa, sanoo Ian McClenny Navigant Research -yhtiöstä, joka seuraa alan globaalia kehitystä.

Sähkön varastointijärjestelmien maailman laajuinen markkina-arvo oli vuoden 2016 lopussa jo lähes 2,8 miljardia euroa. Vuoteen 2021 mennessä markkinoiden arvioidaan kasvavan noin 11,5 miljardiin euroon.

Markkinoiden top-5 maata ovat Yhdysvallat, Japani, Etelä-Korea, Saksa ja Kiina, joiden osuus asennetusta varastointikapasiteetista oli vuonna 2016 lähes 85 prosenttia.

Yhdysvaltain osuus markkinoista on hieman yli 30 prosenttia ja Aasian Tyynenmeren alueen osuus noin 42 prosenttia, josta Japani kattaa yli puolet. Japanissa on hiljattain valmistuneita varastointijärjestelmiä, joita käytetään sekä kantaverkon että jakeluverkkojen yhteydessä.

Saksa on johtava maa EMEA-alueen (Eurooppa, Lähi-itä, Afrikka) markkinoilla noin 58 prosentin osuudella asennetusta kapasiteetista vuoden 2016 lopussa. Maan vahvuuksia ovat tukipalvelut ja aurinkosähkön varastointi.

- Tuet KfW -kehityspankilta ja syöttötariffien lasku edistävät markkinoita Saksassa. Sähkön varastointiin keskittyvä akkuteollisuus koko EU:ssa tähtää pääasiassa energiajärjestelmän hiilineutraaliuteen. Se vaatii kuitenkin monien valvontaesteiden purkamista, toteaa McClenny.

Lähde ja kuva: Metering & Smart Energy

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit