Rakennustyöt alkavat lokakuussa

Ilmattarelle suurtuulipuisto Alajärvelle

10.08.2021, kello 09:33

Teksti Jukka Kortelainen | Kuva Ilmatar

Ilmattarelle suurtuulipuisto Alajärvelle

Uusiutuvan energian yritys Ilmatar Energy on ilmoittanut käynnistävänsä tuulipuiston rakennustyöt Alajärvellä lokakuussa. Tuulipuisto koostuu yhteensä 36 tuulivoimalasta ja sen odotetaan valmistuvan loppuvuodesta 2023.

Alajärven tuulipuistosta tulee merkittävä sähkön tuottaja pohjoismaisella sähkömarkkinalla ja itse asiassa siitä tulee yksi Euroopan suurimmista tuulipuistoista, joka rakennetaan ilman tukia.

Valmistuessaan Alajärven vuosituotanto vastaa noin 300 000 kerrostalokaksion vuosikulutusta ja on lähes 1 prosenttia Suomen tämänhetkisestä sähköntuotannosta. Tuulipuistoon on tehty pitkäaikaisia sähkönostosopimuksia (PPA) suuryritysten kanssa, mikä mahdollistaa tuulipuistojen rakentamisen markkinaehtoisesti.

Ilmattaren toimitusjohtaja Juha Sarsama sanoo, että alle kahdessa vuodessa yhtiö on tehnyt investointipäätöksiä uusista tuulivoimahankkeista yli 500 MW:n edestä Suomessa. Sarsaman mukaan yhtiö aikoo jatkaa kunnianhimoisia kasvusuunnitelmiaan, jotka kuitenkin edellyttävät kumppanuuksia energiamarkkinoiden kaikilla tasoilla.

Alajärven tuulipuiston osalta Ilmatar pääsi äskettäin sopimukseen japanilaisen energiayrityksen Kansai Electric Power Co:n (KEPCO) kanssa, kun tämä osti tuulipuiston osakkeista 49 prosenttia.

- Suomen matalahiilisen energiastrategian mukaan tuulivoimasta odotetaan tulevan puhtaan energian hallitseva lähde. Alajärven tapaisilla suurtuulipuistoilla tulee olemaan keskeinen rooli näiden tavoitteiden saavuttamisessa kuten myös edellytysten luomisessa uusille investoinneille sekä eri teollisuudenalojen ja koko yhteiskunnan vähähiilistämiselle, toimitusjohtaja Sarsama korostaa.

#tuulivoima #uusiutuva
Jaa artikkeli:

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakkolliset kentät merkitty *

Kommentit ()

Ei kommentteja