Korsnäsin merituulivoimala

Metsähallitus käynnisti kumppanihaun

21.12.2021, kello 08:59

Teksti Jukka Kortelainen | Kuva reNEWS

Metsähallitus käynnisti kumppanihaun

Valtion liikelaitoksena toimiva Metsähallitus on käynnistänyt kumppanihaun Korsnäsiin suunniteltavan 1,3 GW:n merituulipuiston toteuttamiseksi.

Metsähallituksesta todetaan, että sen virallisesti käynnistetyllä hakuprosessilla on tarkoitus löytää vastuullinen ja kokenut kumppani, joka pystyy nopeuttamaan tuulipuiston kehittämistä, rakentamista sekä käyttöönottoa ja toimintaa.

Valintaprosessiin kutsutaan sekä kotimaisia että kansainvälisiä sijoittajia. Metsähallitus odottaa saavansa valintaprosessin päätökseen vuoden 2022 aikana.  

- Valittavalta kumppanilta – yhtiö tai yhtymä – edellytetään tarvittavaa tietotaitoa, resursseja ja kokemusta merituulivoimahankkeiden menestyksekkäästä kehitystyöstä, rakentamisesta ja operoinnista. Lisäksi edellytetään vastuullisia ja kestävän kehityksen mukaisia liiketoimintakäytäntöjä.  

Kumppanivalinta etenee kilpailumenettelyllä. Alustavien tarjousten jättämisen jälkeen suppea joukko potentiaalisia ehdokkaita kutsutaan jatkokäsittelyyn, jossa nämä jättävät sitovat tarjouksensa, minkä perusteella lopullinen ratkaisu tehdään.

Hankkeessa noudatetaan EU:n kestävän rahoituksen kriteeristöä ja kilpailutusmenettelyjä.

Tiedot huutokauppaprosessiin osallistuvista ja näiden tekemistä tarjouksista eivät ole julkisia, eikä lisätietoja prosessin etenemisestä julkisteta, Metsähallituksesta sanotaan

Metsähallitus toimii Korsnäsin hankkeen kehittäjänä ja jää myöhemmin tuulipuiston merialueen vuokranantajaksi. Alueen omistajuus pysyy Suomen valtiolla.

#energia ja Eurooppa #tuulivoima
Jaa artikkeli:

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakkolliset kentät merkitty *

Kommentit ()

Ei kommentteja