Kolumni

Petri Sallinen

kirjoittaja on Energiauutisten toimituspäällikkö

Kaikkien aikojen energiakesä

14.06.2021, kello 17:44

Kaikkien aikojen energiakesä

Koskaan aikaisemmin ei energia-alan lainsäädäntöä ole viritelty kesäaikana yhtä ahkerasti kuin tänä kesänä. Tarjolla on kotimaista säätämistä, mutta myös Euroopan unionista peräisin olevaa päätöksiä edellyttävää lainsäädäntöä.

Eniten päivittämistarpeeseen vaikuttaa Euroopan unionin päästövähennystavoitteen kiristyminen. Tavoitteen mukaan kasvihuonekaasupäästöjä leikataan 55 prosentilla vuoteen 2030 mennessä 40 prosentin sijasta. Uusi linjaus aiheuttaa päivittämistarpeita käytössä olevaan lainsäädäntöön, joista osa on melko tuoreita. Tätä kautta päivitykset vyöryvät myös kansalliseen lainsäädäntöön. Fit for 55 -nimen saaneen paketin virittämisessä on kyse ennen kaikkea politiikkatoimien sovittamisesta uusittuihin päästövähennystavoitteisiin. EU-komissio julkaisee Fit for 55 -paketin keskellä hikisintä heinäkuuta 14.7.

Virittelyn kohteena on monta laajaa kokonaisuutta. Esimerkiksi EU:n päästökaupan asema sekä päästökaupan mahdollinen laajentaminen kattamaan lämmityksen ja liikenteen päästöt on kova savotta. Suomessa etenkin liikenteen päästöjen leikkaaminen on poliittinen kuuman peruna.

Uusiutuvan energian käyttöä ohjaavan direktiiviin avaaminen ei ole sekään helppo pala. Puun ja metsien käyttöön liittyy suuria ja toisilleen vastakkaisia intohimoja. Kun uusiutuvaa energia koskeva direktiivi avataan päivittämistä varten, voi syntyä myös kiusaus justeerata muitakin kohtia uuteen uskoon. Tämä voi aiheuttaa yllätyksiä. Myös energiatehokkuus ja hiilitullien käyttö vaikuttavat energiatoimialaa ja vaativat päättäjiltä huomiota.

Kaiken virittelyn ja säätämisen sekamelskassa Euroopan unionin ja Suomen päättäjien olisi kyettävä vakuuttamaan kansalaiset siitä, että hiilineutraalisuustavoitteiden kanssa ollaan tosissaan.

Samaan aikaan Suomen hallitus valmistelee kansallista ilmasto- ja energiastrategiaa. Strategia ei ole kuitenkaan muusta energiapolitiikasta irrallinen kansallinen harjoitus, vaan se sisältää samoja elementtejä kuin EU:n Fit for 55 -paketti. Kansallisen strategian ja unionin kattavan paketin tavoitteiden yhteensovittaminen on taitolaji. Pandemian riepottelemassa ajassa strategian valmistelu ei ole edennyt kovin vauhdikkaasti. Siksi strategian perusasetelma on vielä osittain epäselvä.

Toistaiseksi strategiaan liittyvien perusskenaarioiden tai taustaselvitysten laskelmia ei ole julkaistu. Kansallista ilmasto- ja energiastrategiaa koskevat poliittiset linjaukset olisi kuitenkin tarkoitus lyödä lukkoon jo hallituksen budjettiriihessä 7.–8.9. Samassa yhteydessä käsitellään keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelma. Veikkaan, että joillakin hiki virtaa pitkin kesää, vaikka helle muuttuisi takatalveksi.

Suomessa EU:n elvytysrahoista muotoiltiin ”kestävän kasvun elvytyspaketti”. Rahoista leijonanosa käytetään energiasektorilla. Paketti on sentään hyväksytty jo kaikkien EU-maiden parlamenteissa. Samalla unionin seitsemän vuotta kattavan budjetin päälinjat saatiin valmiiksi.

Vielä jokin aika sitten oli epäselvää, millä tavalla elvytyspaketin rahoja jaetaan Suomessa. Perustetaanko uusia rahastoja tai rahaa jakavia virastoja — ei perusteta, vaan hankerahoitus hoidetaan nykyisten rahoitusinstrumenttien avulla. Näillä näkymin rahaa olisi jaossa jo syksyllä, joten hankkeiden kanssa touhuavien on ehkä uhrattava osa kesäpäivistään asioiden seuraamiseen.

Sähkömarkkinalain muutostyö saattaa valmistua eduskunnasta vielä ennen kesälomia. Perustuslakivaliokunta on jo ehtinyt käsitellä asian, mutta talousvaliokunnan mietintöä joudutaan vielä odottelemaan. Kun lakimuutos on saatu eduskunnassa valmiiksi, ryhtyy Energiavirasto virittämään sen pohjalta valvontamallia ja verkkopalvelumaksujen perusteita. Todennäköisesti tämä tapahtuu syksyn aikana. Tavoitteena olisi ottaa uusi valvontamalli käyttöön ensi vuoden alussa. Suurimmat konkreettiset energiayhtiöiden toimintaan vaikuttavat asiat tapahtuvat vasta silloin, kun Energiavirasto teroittaa kynänsä. Taas yksi asia, mikä edellyttää seuraamista.

Luonnonsuojelulaki on myös tulossa lausuntokierrokselle. Luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä tai luontokatoa käsittävän lainsäädännön valmistelukin on käynnistymäisillään. Asiasta kiistellään jo valtionhallinnon sisällä — tämäkin asia, jonka seuraamiseen voi kulua aurinkoisia kesäpäiviä lomakaudesta huolimatta.

#energia ja Eurooppa #ilmastopolitiikka
Jaa artikkeli:
Vastuullista journalismia

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakkolliset kentät merkitty *

Kommentit ()

Ei kommentteja