Blogit

Omakynä Tuukka Heikkilä

Pitääkö sähköautoa voida ladata kotona?

09.06.2023, kello 14:25

Ennen sähköauton hankintaa on luonnollisesti selvitettävä, missä autoa aikoo pääasiallisesti...

Volvon uusi pomo:

Akkupula voi iskeä sähköautotuotantoon

02.05.2022, kello 17:29

Teksti Jukka Kortelainen | Kuva Volvo

Akkupula voi iskeä sähköautotuotantoon

Volvon uusi toimitusjohtaja ennakoi sähköautojen valmistuksen joutuvan kärsimään akkupulasta enemmin tai myöhemmin. Maineikas autofirma on juuri tehnyt mittavia investointeja sähköautotuotantonsa eteen.

- Teimme äskettäin kohtuullisen merkittävän sijoituksen akkuvalmistaja Northvoltiin, joten olemme varmistaneet akkujen saannin omassa tuotannossamme, toteaa CNBC:lle toimitusjohtaja Jim Rowan, joka tuli alalle maaliskuussa.

Viime vuoden maaliskuussa Volvo Cars ilmoitti suunnittelevansa muutosta, jolla yrityksestä tulisi täysin sähköautovalmistaja vuoteen 2030 mennessä.  Muutos merkitsee sitä, että yhtiön on saatava yhtenäinen ja varma akkujen hankintaketju.

- Luulenpa, että akkujen hankinta on menossa siihen suuntaan, että niistä alkaa olla pulaa tulevina vuosina, Rowan sanoo.

- Sen takia investoimme Northvoltiin. Eikä sitä tehty pelkästään akkujen hankinnan varmistamiseksi, vaan myös siksi että voimme ryhtyä kehittämään omaa akkukemiaamme ja tuotantolaitteistoja.

Näin Volvo Cars saa täysin haltuunsa tuon ’tulevaisuuden käyttövoimakoneen’, Rowan korostaa.  

Gigatehdassuunnitelmia

Helmikuussa Volvo ja akkuvalmistaja Northvolt ilmoittivat rakentavansa akkutehtaan Göteborgiin. Rakennustöiden on tarkoitus käynnistyä ensi vuonna. Yhtiöiden mukaan tehtaan tuotantokapasiteetti yltää jopa 50 gigawattiin (GW).

Tuolla kapasiteetilla akkuja tuotetaan vuodessa noin puoleen miljoonaan autoon. Yhtiön suunnitelma gigatehtaan pystyttämisestä oli jo aiemmin tiedossa, mutta sen tulevaa sijaintia ei vielä tuolloin tiedetty.

- Kun sähköautojen määrä kasvaa teillämme, akkujen hankinnasta tulee entistä tärkeämpää – ja samalla myös kilpaillumpaa. Se on kuin hammasrata autoalalla.

Antaessaan haastattelua CNBC:lle viime vuonna Volkswagenin toimitusjohtaja Herbert Diess korosti sitä, kuinka tärkeätä akkutuotanto on tulevina vuosina ja kuinka suuria haasteita sen ylläpitämiseen sisältyy.

- Akuista saattaa tulla jatkuva rajoite sähköautojen kasvulle seuraavien 5-10 vuosien ajan, Diess totesi.

- Koska toimitusajat ovat huimia, tarvitsemme paljon energiaa ja solutuotantoa. Seuraavien vuosien aikana on pantava pystyyn valtava määrä hankintaketjuja, mikä saattaa johtaa joihinkin rajoitteisiin.

Aiemmin huhtikuussa Elon Musk korosti litiumin tärkeyttä – akkujen yhtä ydinmateriaalia. Huhtikuun 8. päivänä Teslan omistaja twiittasi, että litiumin hinta on noussut sairaalloiselle tasolle.

- Tesla saattaisi itse asiassa ryhtyä kaivos- ja jalostusalalle, ellei litiumin hintataso maltillistu, Musk sanoi. Litiumista ei sinänsä ole pulaa, sillä sitä on lähes kaikkialla maapallolla, mutta kaivos- ja jalostustoiminta on hitaanlaista, hän jatkoi.

Volvon sähköistyssuunnitelmat veivät sen suoraan kilpailutilanteeseen perinteisten autonvalmistajien kuten Volkswagenin, GM:n ja Fordin kanssa, sekä tietysti myös Teslan kanssa. Viime viikolla Fordin toimitusjohtaja Jim Farley sanoi, että hänen yrityksensä tavoitteena on haastaa Tesla ja kaikki muutkin sähköautojen valmistajat ja tulla sitä kautta maailman ykköseksi alallaan.

CNBC:n haastattelussa Volvon Rowanilta kysyttiin, olisikohan Muskin Twitterin hankinta häiriöksi Tesla-tuotannolle. Rowan vastasi, ettei hänellä ole asiasta aavistustakaan. Mutta sen hän sanoi tietävänsä, mitä pitää tehdä: se on yksinkertaisesti marssi kohti sähköistämistä.

Puolijohteiden huono saatavuus rasitti alkuvuoden tulosta

Alkuvuoden tulosta Haastattelussaan Rowan julkisti myös yhtiönsä tuloksen kuluvan vuoden ensimmäiseltä neljännekseltä. Liikevaihto kasvoi 8 prosenttia ja ylsi 74,3 miljardiin Ruotsin kruunuun eli 7,56 miljardiin dollariin. Tulosta ennen korkoja ja veroja kertyi 6 miljardia kruunua verrattuna viime vuoden vastaavaan 8,4 miljardiin kruunuun.

Yhtiö autoja 148 295 kappaletta vuosineljänneksen aikana, missä oli 20 prosentin pudotus viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

Kuten monilla muillakin liiketoiminta-alueilla toimitusketjukysymykset ovat vaikuttaneet yhtiön operaatioihin. Puolijohderajoitteet ovat vähitellen helpottuneet.

- Ajoittaisten puolijohdepuutteiden takia tuotanto oli keskeytynyt vuosineljänneksen loppupuolella. Tämän vajeen odotetaan jatkuvan toisen vuosineljänneksen puolelle. Mutta hankintaketjujen toiminnan arvioidaan paranevan kuluvan vuoden toisen puoliskon aikana, Rowan sanoi.

#sähköinen liikenne #tekniikka
Jaa artikkeli:
Vastuullista journalismia

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakkolliset kentät merkitty *

Kommentit ()

Ei kommentteja