Vaikka tahtoisi . . .

Eurooppa ei kaasusta eroon pääse

12.01.2022, kello 09:25

Teksti Jukka Kortelainen | Kuva Getty Images

Eurooppa ei kaasusta eroon pääse

Venäjästä, korkeista energianhinnoista ja ilmastokriisistä huolimatta EU:n on hengailtava maakaasun kanssa. Unioni tarvitsee yhä maakaasua suoniinsa, vaikka se tietää sen olevan pahasta, kirjoittaa POLITICO.

Hintashokin aiheuttamassa inflaatiokierteessä tästä välttämättömyyden ja myrkyllisyyden yhdistelmästä nousee kysymys: Mitä EU tekee polttoaineelle, jolla keitetään miljoonia pastoja mutta joka samalla kärventää planeettaamme ja tekee Euroopasta haavoittuvaisen nouseville energian hinnoille ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin hyökkäilyille?

Lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä kaasu ei häviä minnekään, ja teollisuus näkee sille jopa pitkän aikavälin roolia maanosan näennäisessä vihertulevaisuudessa.

Kaasukäyttöiset voimalaitokset aiheuttavat noin kolmanneksen Euroopan sähköntuotannon hiilidioksidipäästöistä. Se ei ole yhtä paljon kuin hiilestä tulee päästöjä, mutta päinvastoin kuin hiilen, kaasun päästöt pienenevät tuskin lainkaan. Ja itse asiassa monia uusia kaasuvoimaloita rakennetaan parhaillaan eri puolilla EU:ta, kun taas hiilivoimaloita suljetaan kiihtyvällä tahdilla.

- Tämä on suurimpia kohdalle osuvia haasteitamme. Kuinka hoidamme kaasun pienenevän roolin siirtymävaiheessa, sanoo ajatushautomo Bruegelin tutkimuspartneri Simone Tagliapietra.

Hinta ja saatavuus koettelevat hermoja

Euroopan komissio lupaa, että maakaasusta päästään eroon aikanaan, mutta sen kysyntään liittynee vastedeskin rajuja hintaheilahteluja, joita nyt ovat synnyttäneet pandemiasta ponnistavan talouden elpyminen ja odottamattoman alhaiseksi vajonnut Venäjän kaasunvienti.

Se merkitsee Euroopalle kertautuvia shokkiaaltoja. Hollannissa toimivan virtuaalisen kauppapaikan TTF:n noteeraama viimeisin hinta maakaasulle oli 85,22 euroa megawattitunnilta, mikä on neljä kertaa korkeampi kuin vuosi sitten. Joulukuun lopulla koettiin hetkellisesti jopa 171,40 euron hintapiikki.

Analyytikkojen mukaan maakaasun hinnat eivät nouse sanottavasti seuraavien kuukausien aikana, mutta se ei tuone suurempaa lievitystä kansalaisille, liike-elämälle ja hallituksille, jotka ovat jo pitkään saaneet kärvistellä nousevien sähkönhintojen paineessa.

Saksassa sähkön vähittäishinnat ovat nousseet yli 60 prosenttia, kun taas Italiassa nousu on ollut hieman maltillisempaa, kuitenkin yli 40 prosenttia ja Puolassa 54 prosenttia. Kotitalouskaasun hintoja sentään säännellään, mutta liike-elämässä hinnannousujen paine otetaan vastaan täysimääräisesti.

Puolan Wieliczkassa sijaitsevasta hotellista todetaan, että se on saanut maksaa kaasusta nyt kolme kertaa enemmän kuin vuosi sitten. Useissa maissa hallitukset ovat alentaneet energiasta maksettavia veroja pitääkseen hintakehityksen kutakuinkin hallinnassa.

Eräs britti sanoi energiantoimittajansa neuvoneen palelevia asiakkaitaan siten, että yrittäisivät syödä inkivääriä, mutta välttämästä chilin syöntiä, koska se voi saada heidät hikoilemaan.

Vaikka energiaa – kuten ruokaakaan – ei lasketa mukaan siihen perusinflaatioon, jonka mukaan keskuspankit asettavat korkotasot, kaasu- ja sähkölaskujen tuntuva nousu on saanut ekonomistit huolestumaan muuttuvista hintaodotuksista.

On myös Euroopan kannalta tuskallista olla tässä suhteessa Venäjän armoilla, se kun vastaa noin 40-prosenttisesti maanosan kaasunhankinnasta. Venäjä vakuuttaa täyttävänsä pitkän ajan sopimuksensa eurooppalaisille asiakkailleen, mutta tällä hetkellä täkäläiset kaasuvarastot ovat historiallisen matalalla. Lisäksi Siperiassa sijaitsevalta Yamalin kaasukentältä tuleva putkisto, joka normaalisti tuo kaasua Saksaan, ei ole ollut toiminnassa kolmeen viikkoon.

Kun Eurooppaa huolestuttaa Venäjän sotilaallinen pullistelu Ukrainaa kohtaan, on myös herännyt huoli siitä, että Putin rajoittaa maitse tapahtuvaa kaasunvientiä sen takia, että saisi sen avulla varmistettua Itämeren alitse Saksaan kulkevalle Nord Stream 2 -putkistolle sääntelyviranomaisten hyväksynnän tänä vuonna.

Vihreä vastareaktio ja puolustus

Euroopan vihersiirtymästä vastaava komission varapuheenjohtaja Frans Timmermans on sitä mieltä, että fossiilisista polttoaineista eroon pääseminen tarkoittaa maksimaalisia investointeja uusiutuvaan energiaan.  Ja niille kohteille, joita ei voi sähköistää, EU kaavailee muun muassa kaasuputkistojen vaiheittaista täyttämistä puhtaalla sähköllä tehdystä vedyllä.

Tuohon visioon kohdistuu kuitenkin paljon epäilyjä. Se on täyttä humpuukia, sanoo Bulgarian entinen ympäristöministeri Julian Popov, joka edustaa tätä nykyä useita vihreitä ulkopoliittisia ajatushautomoita.

- Koska energian siirtäminen vetyyn on erittäin tehotonta, tarvitaan tuhottomasti uusiutuvaa sähköä, jotta prosessissa voitaisiin korvata kaasu. Emme puhu tässä joistain laboratoriolaitteista tai koehankkeista, vaan massiivisesta määrästä energiaa, Popov korostaa.

Maakaasuteollisuus näkee tuotteillaan olevan vielä pitkä tulevaisuus Euroopassa. Ala suunnittelee tuottavansa kaasulla vetyä niin, että hiilidioksidi otetaan talteen ja varastoidaan maan uumeniin. Tämän teknologian toimivuudesta laajassa mittakaavassa ollaan vielä montaa mieltä, vaikka suurenkin mittakaavan laitoksia on jo olemassa.

- Periaatteessa kysymys on siitä, että maakaasusta erotetaan hiili, sanoo alan edunvalvontajärjestön International Association of Oil and Gas Producersin (IOGP) viestintäjohtaja Nareg Terzian. Luotamme siihen, että maakaasulla on paikkansa pitkälläkin aikavälillä. Sitä ei vain käytetä samaan tapaan kuin nyt, Terzian lisää.

Monet teollisuuden alat ovat vahvasti sidoksissa kaasuun. Esimerkiksi italialaiset keraamisen teollisuuden edustajat sanovat, että menee vuosia, ennen kuin ne voivat lämmittää uuninsa vihreällä vedyllä, mikäli tämä polttoaine ylipäänsä tavoittaa heidät.

- Haluamme kohdentaa seuraavan investointiaaltomme hiilen vähentämiseen tehdäksemme omalta osaltamme energiasiirtymästä todellisuutta, italialaisen keramiikkajärjestön toimitusjohtaja Armando Cafiero sanoo.

Euroopan kaasuriippuvuus voitelee poliittisia näkemyseroja  

Komission päätökseen sisällyttää maakaasu kestävien investointien listalle vaikutti eniten se, että sen avulla pystytään pääsemään eroon hiilestä nopeammin kuin siinä tilanteessa, jossa kaasua ei katsottaisi kelvolliseksi taksonomiaan.

Oli välttämätöntä tunnistaa, että “fossiilinen kaasu” voi auttaa EU:ta saavuttamaan ilmastotavoitteensa, mikäli se syrjäyttää hiilen ja muut saastuttavat polttoaineet, Euroopan komissio totesi esityksessään, jonka se meilasi jäsenvaltioille uudenvuodenaattona.

Dublinin yliopiston rahoitusalan professori Andreas Hoepner sanoo, että esitys on mätä. On tietysti välttämätöntä julistaa se vihreäksi, vaikka tieteellisesti se ei sitä ole. Sellainen saatiin, koska sitä tarvitaan. Mutta sitä ei julisteta vihreäksi edes sen tukemiseksi, eikä edes sen vuoksi, että sitä kenties tarvittaisiin paljon pidempään, kuin se on käytössä, Hoepner tähdentää.

#energia ja Eurooppa #kaasu
Jaa artikkeli:

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakkolliset kentät merkitty *

Kommentit ()

Ei kommentteja