15.02.2016, kello 14.37

Verkkoyrittämisestä

Sähkön jakelun paremmin varmistavia sähkön siirtoverkkoja on vaadittu ja verkkoyhtiöille on asetettu yleinen vaatimus huomattavista investoinneista sähkönsiirtoverkkoon sitä vahvistamalla ja kaapeloimalla. Tarve investoinneille vaihtelee kovasti. Toimintaa valvoo Energiavirasto. Se vaatii verkkojen toimivan luotettavasti, ei ota kantaa tarvittavien investointien laatuun tai suuruuteen eikä määrää hintarakenteita, mutta sallii — tai tietyllä tavalla takaa — investoinneille 6 prosentin tuoton. Näin hyvä takuuvarma korkotuotto houkuttelee investoimaan jopa yli tarpeen.

Energiaviraston kanta edustaa sellaista tariffitiedettä, josta alettiin luopua jo 1970-luvulla. Toisin sanoen vaatimuksesta saada kiinteät kustannukset ja tulot sekä muuttuvat kustannukset ja tulot vastaamaan toisiaan. Tuo hinnoittelumenetelmä tulee historiasta, jossa mitkä tahansa huonotkin investoinnit ja virheinvestoinnit oikeuttivat katteen keräämiseen tulevilta asiakkailta ja tulevasta myynnistä.

Monopolioikeuden saaminen on edellyttänyt ja oikeuttaa siihen, ettei samalle jakelualueelle voi tulla muita sähkön siirtäjiä, mutta samalla sähköverkko on tarvittaessa ulotettava koko monopolialueelle. Sähkön toimittamisen monopolialueet syntyivät vasta 1990-luvulla säädetyssä sähkömarkkinalaissa, jolloin sähkön siirto ja sähkön myynti eriytettiin toisistaan. Alun perin sähköverkot risteilivät ja lomittuivat siten kuin verkkoa voitiin rakentaa tai kenen verkosta sattui löytymään tilaa uudelle liittyjälle.

Silloin ennen minun kotiini maalla sähköä toimitti Juvankosken Voima ja useaan naapuriin Lounais-Suomen Sähkö. Siinä sitä isännät vertailivat kenen kuivurissa verkkojännite pysyi syksyn puintikauden aikana korkeimmalla. Sittemmin nuo verkot yhdistettiin ja nykyisin ne ovat osa Carunaa. Monopolialueiden rajat kulkevat usein kuntarajoja ja vastaavia rajoja pitkin. Rajat eivät välttämättä ole parhaita mahdollisia rationaalisen sähkönjakelun kannalta. Rajoja tulisikin vähintään liudentaa kahden yhtiön raja-alueella. Se hillitsisi alueiden välisiä siirtohintaeroja ja saattaisi vähentää turhaa verkonrakentamista.

Aikanaan sähköverkkojen rakentaminen ja ylläpito rahoitettiin liittymismaksuilla ja sähkön myynnillä. Sähköverkot olivat yleensä vähintään kokonaan omarahoitettuja. 1980-luvulta alkaen ryhdyttiin luomaan investointien ylirahoitusta ja erityisesti kuntaomistajat alkoivat siirtää näitä rahoja kunnan muiden menojen katteeksi. Sinänsä velaton ja eriytetty verkkoyhtiö on ”saanut mukaansa” taseeseen osakaslainoja ja vastaavia, joita sillä ei aiemmin ollut. Entiset ja uudet omistajat tekivät hyviä tilejä, Ruotsin valtiokin sai miljardinsa ja paikalla ovat olleet tietysti myös aina etuilevat työeläkeyhtiöt ylpeiltävillä korkotuotoillaan.

Koska alueellisen sähköverkkomonopolin haltijan verkkoon liittymisestä on jo maksettu merkittävä liittymismaksu, ei verkon käytöstä saisi sen lisäksi laskuttaa mitään perusmaksuja, vain energiamaksuja sen läpi siirretystä sähköstä. Liittymismaksut ovat aina olleet varsin korkeita, koska niillä on rahoitettu myös osa johtoa palvelevaa jakeluverkkoa. On omituista, että jo kerran maksetun kalliin liittymisen jälkeen kuluttajan on alueverkon jäsenenä lisäksi maksettava siirron perusmaksuja. Tätä taustaa vasten kuluttajilta ei pitäisi kerätä lainkaan perusmaksuja sähkönkäyttömahdollisuutensa ylläpidosta, vaan se tulisi maksaa monopolin yhteisestä "kassasta". Perusmaksuissa saisi siten korkeintaan olla vain mittaus- ja laskutuskustannuksia, jotka nekin ovat niin pieniä, että ne voitaisiin kerätä energiamaksujen osana.

Verkon parantamiseen tarvittavat varat tulisi pääsääntöisesti kerätä niiltä kuluttajilta, jotka suurimpien kuormien aikana rasittavat verkkoa ja aiheuttavat verkon vahvistamistarpeita. Eli tuo rahoitus on pääosin kerättävä talvikauden päivien energiamaksuissa. Kattohinnan vaatiminen ei ole mielekästä, koska etenkin lukuisten pienkuluttajien kannalta on viisaampaa puuttua siirtotariffien rakenteisiin.

Kun maan suurin siirtoverkkoyhtiö kertoi korottavansa maaliskuun alusta siirtomaksujaan lähes kolmella kymmenellä prosentilla, nousi siitä suuri haloo ja vaatimus katon määräämisestä kertakorotuksille. Pelkkä katto ei kuitenkaan vielä varmista lisäinvestointien osumista oikeaan paikkaan eli verkon siirtokyvyn lisäämiseen ja toimituksen varmistamiseen sen kriittisimpinä ajankohtina.

Siirtomaksujen kohtuullisuus ja tarkoituksenmukaisuus ovat Energiaviraston valvonnan ja hyväksynnän alaisia. Saamiensa ohjeiden mukaisesti virasto on jo päättänyt sähköverkkojen luotettavammalle toiminnalle vaadittavista lisäinvestoinneista ja sallitusta investointien tuotosta, mutta sen tulisi lisäksi antaa määräykset kaikkien sähkön siirtoon liittyvien perusmaksujen poistamisesta ja siirron kaksiaikahinnoittelusta marras-maaliskuun arkipäivätuntien korkeampina ja muiden aikojen alempina siirtomaksuina.

Hintarakenteisiin puuttuminen nostaisi energian tuntihinnoittelun lisäksi edelleen niiden talviajan päivien tuntihintoja, joina esiintyvät suurimmat ympäristöpäästöt. Rakennemuutos tyydyttäisi samalla myös eräiden tahojen vaatimusta korkeammista tehomaksuista. Kun verkossa kulkee jonain hetkenä paljon energiaa, on tehonkin oltava korkea. Sähkön siirtäjällä tuskin olisi valittamista siinä, että suurimpien kuormien aikana myös siirron yksikköhinta on korkeimmillaan. Tämän kaltainen hintaohjaus saattaisi johtaa jopa pienempään investointitarpeeseen ja valmiiden resurssien tehokkaampaan käyttöön.

Eero Pere

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit

Verkkovierailut sähköverkoissa kuten tietoliikenteessä

Tulisiko sähköverkoissa sallia lailla "verkkovierailut", kuten puhelin / tietoliikenteessä?

- ke 17. helmikuuta 2016 09.46.08

Ainakin verkkovierailun uhka saattaisi olla hyödyllinen

Kommenttina kommenttiin: Alueellista verkkomonopolia on perusteltu sillä, että se estää päällekkäisiä investointeja ja toisaalta takaa sähkönsaantioikeuden. Siirtohinnat alkavat nykyään olla jo niin korkeita, että niillä rahoilla saataisi asiakkaan kannalta kannattaa "päällekkäisiäkin" investointeja. Pienen alun jälkeen ne loppuivat televerkoissakin. Ainakaan kovin "syvälle" naapurin alueelle ei varmasti kannattaisi mennä. Mahdollinen uhka mopolin osittaisestakin rapauttamisesta toisi verkkoyhtiöillekin jonkinlaista riskiä ja saattaisi johtaa taloudellisempiin sähköverkkoihin.

- ke 17. helmikuuta 2016 10.10.20