06.10.2016, kello 16.19

Miljoonainvestointi jätteiden lajitteluun

Automaattinen lajittelulinja Ouluun

Oulun Energia suunnittelee automaattista jätteidenlajittelulinjastoa Laanilan ekovoimalaitoksen yhteyteen. Voimalaitokselle saapuva jäte voitaisiin lajilla tarkasti kierrätysjakeisiin ennen polttamista.

Laanilan ekovoimalaitos on käyttänyt vuodesta 2012 asti syntypaikkalajiteltua yhdyskuntajätettä sähkön ja lämmön tuotantoon. Jäte kerätään Pohjois-Suomen alueelta.

— Automaattisen lajittelun avulla viemme kuitenkin jätteiden hyötykäytön aivan uudelle tasolle. Nostamme nykyi­sen jätetalouden todelliseksi kiertotaloudeksi, jossa tavoitteenamme on olla Euroopan huipulla, Oulun Energian toimitusjohtaja Juhani Järvelä kertoo.

Järvelän mukaan teollinen lajittelu on kustannustehokas tapa edistää kiertotaloutta koko Pohjois-Suomessa, missä jätteiden kuljetusmatkat ovat pitkät. Tulevaisuudessa laitoksessa voitaisiin lajitella automaattisesti kaikki Pohjois-Suomen jätteet. Samalla jätteiden hyötykäyttö saataisiin nostettua merkittävästi nykytasosta.

Jätteiden syntypaikkalajittelu on tärkeää, mutta ilman Oulun Energian kaltaisia investointisuunnitelmia Suomes­sa ei pystytä saavuttamaan EU:n jätedirektiivin edellyttämää kierrätystavoitetta. Vuoteen 2030 mennessä kierrätyk­sen tulisi lähes kaksinkertaistua nykytasosta. Jätteiden polttamista ei kuitenkin lasketa mukaan kierrätystavoitteisiin, joten kasvun tulee tapahtua materiaalien kierrätyksen kautta.

Materia ykkönen, energia kakkonen

Kiertotalouden periaatteen mukaisesti jätteet olisi ensisijaisesti hyödynnettävä materiana ja vasta lopuksi energiana. Oulun Energian arvion mukaan lajittelujakeita voisivat olla erilaiset metallit ja uusiokäyttöön soveltuvat muo­vit, biojäte, energiantuotantoon soveltuva muovi sekä muu polttokelpoinen materiaali.

— Suunnitelmissamme on tarkastella sekajätteen joukkoon jääneen biojätteen mädättä­mistä metaaniksi. Tätä biokaasua voidaan käyttää bensiini- ja dieselkäyttöisissä autoissa tai öljyn korvaajana teollisuudessa. Koska lajittelusta saatavan biojätteen määrä on huomattavan suuri, edistävät uusiutuvat energiajalosteet myös kansallisia uusiutuvan energian tavoitteita, Oulun Energian energian­tuotannosta vastaava liiketoimintajohtaja Pertti Vanhala toteaa.

Tositoimissa jo vuonna 2019

Automaattinen jätelajittelulinjasto maksaisi tämän hetkisten arvioiden mukaan noin 15–30 miljoonaa euroa. Lajittelulinjasto ja materiaalien jatkokäsittelyjärjestelmä voisivat olla valmiina tositoimiin jo vuonna 2019. Hankkeen toteutumiseen vaikuttavat lupaprosessien ja teknologiaselvitysten kesto, jonka jälkeen voidaan tehdä investointipäätökset.

Laanilan jätteidenkäsittelylinjasto vähentää voimalaitoskäyttöön päätyvän jätteen määrää, kun materiaalikierrätys kasvaa. Samalla Oulun Energian mahdollisuudet palvella uusia asiakkaita jätteiden hyötykäytössä kasvavat merkittä­västi.

— Voimme tulevaisuudessa tarjota modernia jätteiden käsittelyä koko Pohjois-Suomen alueella. Uskomme, että investointi avaa myös uusia yhteistyömuotoja alueen toimijoiden kesken. Investointi­suunnitelma liittyy myös saumattomasti yhtiömme ilmasto- ja ympäristötavoitteisiin, jotka tähtäävät hiili­neutraaliin energiantuotantoon vuoteen 2050 mennessä, toimitusjohtaja Järve­lä toteaa.

Kuva Scanstockphoto

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit

Hieno Juttu

Lasin ja myytävän metallin poisto ennen polttoa parantaa varmasti voimalan toimivuutta. Fortumkin osti Ekokemin vastaavan linjaston.

Kimi Kierrättäjä - ma 10. lokakuuta 2016 09.08.21