16.06.2016, kello 14.52

Energiateollisuus ry sai uuden vetäjän

Jukka Leskelä toimitusjohtajaksi

Diplomi-insinööri Jukka Leskelä, 51, on nimitetty Energiateollisuus ry:n (ET) uudeksi toimitusjohtajaksi. Leskelä aloittaa tehtävässä 1.9.2016. Energiateollisuus ry:n nykyinen toimitusjohtaja Juha Naukkarinen on siirtymässä eläkkeelle.

Jukka Leskelä on Energiateollisuus ry:n uusi toimitusjohtaja.

— Saamme alan edunvalvonnan keskeisimpään tehtävään laaja-alaisen, rakentavan ja kokeneen ammattilaisen. Leskelän asiantuntemus, monipuolinen ymmärrys energia-alasta ja laajat verkostot sekä Suomessa että ulkomailla varmistavat sen, että energia-alan yritysten ääni vahvistuu energiapolitiikan valmistelussa, toteaa Energiateollisuus ry:n hallituksen puheenjohtaja Olli-Pekka Marttila.

Leskelä on toiminut vuodesta 2005 Energiateollisuus ry:n sähköntuotannon toimialajohtajana. Hänen vastuullaan ovat olleet muun muassa suomalaisen sähköntuotannon edunvalvonta sekä vaikuttaminen Suomen ja EU:n energia- ja ilmastopolitiikkaan. Tätä ennen hän on työskennellyt johtavassa asemassa Energia-alan keskusliitto ry Finergyssä, Imatran Voima Oy:ssä ja Fortum Power and Heat Oy:ssä. Leskelällä on vuosien kokemus eurooppalaisista energia-alan verkostoista ja työryhmistä. Hän on ollut aktiivisesti mukana Suomen energia- ja ilmastopolitiikan valmistelussa ja vaikuttamisessa.

— Olen hyvin sitoutunut uuteen tehtävään ja kiitollinen hallitukselle saamastani luottamuksesta. Energia-ala on suurten muutosten keskellä. Jäsenyrityksillemme ajat ovat haastavat ja siksi alan etujärjestöltä odotetaan nyt vahvaa yhteiskunnallista vaikuttamista. Olen luottavainen, että löydämme yhdessä jäsenyritysten kanssa pitkäjänteisiä ratkaisuja, joilla energia-alan toimintaedellytyksiä voidaan parantaa. Haluan, että energia-ala nähdään ratkaisuna suuriin yhteiskunnallisiin kysymyksiin, kuten ilmastonmuutoksen torjuntaan, kilpailukyvyn parantamiseen ja hyvinvoinnin lisäämiseen, Leskelä sanoo.

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit

Puppugeneraattori

Eikö enempää mahtunut kliseitä: sitoutunut, kiitollinen, luottamuksesta, muutosten keskellä, haastavat, vahvaa, luottavainen, yhdessä, pitkäjänteisiä, toimintaedellytyksiä, ratkaisuna, yhteiskunnallisiin kysymyksiin, ilmatonmuutoksen, kilpailukyvyn, hyvinvoinnin.

- pe 17. kesäkuuta 2016 12.42.03

Congratulations

Parhaat onnitteluni Jukka Leskelälle!

- pe 17. kesäkuuta 2016 22.58.21