25.11.2014, kello 11.33

Päästövähennystavoite uhkaa karata käsistä

Saksan ajettava alas vanha hiilivoima

Saksan on luovuttava pikaisella aikataululla vanhasta hiilivoimasta, mikäli se aikoo saavuttaa vuoden 2020 päästövähennystavoitteensa. Tällaiseen tulokseen on päätynyt maan johtaviin taloustutkimuslaitoksiin kuuluva DIW Berlin.

Vanhojen hiilivoimaloiden sulkeminen nostanee jonkin verran sähkön markkinahintaa, mutta todennäköisesti se samalla tekee maakaasulla tuotettavasta sähköstä jälleen kannattavaa, viime viikolla julkistetussa tutkimuksessa arvioidaan.

– Energia-alan olisi tehtävä enemmän sen eteen, että saavutetaan lyhyen ja keskipitkän aikavälin ilmastotavoitteita korvaamalla isopäästöisiä ja tehottomia hiilivoimaloita tehokkaammilla maakaasuvoimalaitoksilla, DIW Berlinin energia-, kuljetus- ja ympäristöosastoa johtava Claudia Kemfert sanoo.

Kemfertin mukaan tämä keino tarjoaa jaettavaakin tuplasti, koska se auttaa samanaikaisesti niin ilmastoa kuin energiamarkkinoita. Eikä hänen mielestään kuluttajien tarvitse olla huolissaan energian hinnan nousemisesta

Tutkimuslaitoksen skenaarion mukaan noin 23 miljoonaa hiilidioksiditonnia on vähennettävissä tulevina vuosina, kun kivihiilivoimakapasiteettia poistuu noin 3 GW ja ruskohiilivoimakapasiteettia noin 6 GW verkosta.

Näitä toimia tarvitaan nopeasti, jotta ilmastotavoitteet voivat toteutua sen mukaisesti, mitä Saksan nykyhallituksen osapuolet ovat keskenään sopineet, tutkijat toteavat.


EurActiv Germanyn uutiseen
Saksankieliseen tutkimukseen

Kuva: EurActiv

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit

Kaksinaamaista peliä

Mielestäni on vähintäänkin kaksinaamaista peliä ajaa alas ydinvoimalat ja polttaa hiiltä, koska sitä löytyy omasta maaperästä. Tämä ainakin nyt, kun päästöt ja niiden vähentäminen ovat yksi globaaleista pääpuheenaiheista. Herää kysymys, riittääkö kaasu korvaamaan kivi- ja ruskohiilellä Saksassa ydinvoiman korvaamiseksi tuotetun energian, vai alkaako Saksa ostamaan tuontiydinenergiaa rajojensa takaa säilyttäen kasvonsa ydinvoimattomana teollisuusmahtina.

- ke 26. marraskuuta 2014 13.54.03