Geopolitiikka ja pienydinreaktoreiden kehitys puhuvat ydinenergian puolesta

27.08.2026, kello 16:12

Teksti Thomas Olsson | Kuva Scanstockphoto

Keskustelu ydinvoiman tulevaisuudesta jatkuu eri puolilla Eurooppaa. Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen totesi jo maaliskuussa – Hormuzinsalmen saarron ja Ukrainan sodan varjossa – että Euroopan luopuminen ydinvoimasta olisi strateginen virhe.

Vuodesta 2026 saattaa muodostua käännekohta, joka muistuttaa 1970-luvun kahta öljykriisiä: tapahtumia, jotka saivat monet maat rakentamaan ydinvoimakapasiteettia.[1] Tilanne elää koko ajan. Heinäkuun lopussa Yhdysvallat ja Saudi-Arabia sopivat ydinenergiayhteistyöstä. Ulkopoliittisen instituutin mukaan Saudi-Arabia haluaa tällä monipuolistaa talouttaan ja energianlähteitään.

Suomessa ydinenergia on sähköntuotannon kannalta elintärkeää, koska sillä tuotetaan noin 40 % maan sähköstä. Samalla ydinenergia vähentää hiilidioksidipäästöjä ja polttoaineiden tarvetta, mikä hidastaa ilmastonmuutosta. Kesän metsäpalot Ranskassa, Espanjassa ja muualla Euroopassa saattavat nyt vaikuttaa myös EU:n päättäjien ajatteluun.

Suomen viides ja tuorein ydinreaktori otettiin tuotantokäyttöön vuonna 2023. Tuoreiden mittausten mukaan ydinvoiman suosio on pysynyt Suomessa korkeana. Energiakaupan katkeaminen Venäjän kanssa nosti kannatuksen ennätyslukemiin, ja vuoden 2025 tutkimuksen mukaan jopa 54 % suomalaisista haluaisi lisätä ydinenergian käyttöä.[2] Kyselyn mukaan ilmastonmuutoksen hillitseminen on suomalaisille kolmanneksi tärkein energiapoliittinen tavoite energiaomavaraisuuden ja kohtuullisen hintatason jälkeen.

Yksi viime vuosikymmenten ydinvoimahankkeista opituista keskeisistä asioista on se, että yksittäiset, kertaluonteiset hankkeet ovat kalliita ja hitaita toteuttaa. Ranska on tehnyt tästä omat johtopäätöksensä ja valinnut toisenlaisen lähestymistavan EPR2-ohjelmassaan, joka perustuu identtisiin reaktoripareihin. EDF arvioi, että kustannukset laskevat 30 % ja toteutusaika lyhenee 32 kuukaudella ohjelman ensimmäisen ja viimeisen yksikön välillä. Tämä on pitkälti järjestelmällisen oppimisen ja standardoinnin ansiota.

Juuri tämä logiikka lisää kiinnostusta pienydinvoimaloita (Small Modular Reactor, SMR) kohtaan myös Suomessa. SMR-konsepti vastaa nimenomaan mittakaavaan liittyvään haasteeseen: sarjatuotantona valmistettavilla yksiköillä saavutetaan toistuvuutta, mikä alentaa kustannuksia ja varmistaa, että aikataulussa pysytään.

Suomessa pienydinvoimaloiden kehitys keskittyy erityisesti päästöttömään kaukolämmön tuotantoon. Helen ja Steady Energy rakentavat Helsingin Salmisaareen täysikokoista pilottilaitosta, jonka testikäyttö alkaa vuonna 2026. Myös lainsäädäntöä uudistetaan vastaamaan paremmin SMR-laitosten tarpeisiin: tavoitteena on saada ydinenergialain uudistus voimaan arviolta vuonna 2027.

Jokaisen rakennettavan reaktorin taustalla on yhä kehittyneempi digitaalinen ratkaisu. Ydinvoimalaitoksen digitaalinen kaksonen ei kuitenkaan ole ensisijaisesti visualisointityökalu. Kypsimmässä muodossaan se on reaaliaikainen simulaatio, joka seuraa fyysistä laitosta, ennakoi huoltotarpeita ennen vikojen syntymistä ja mallintaa monimutkaisia prosesseja ilman fyysiseen testaukseen liittyviä riskejä.

Hyödyt näkyvät suoraan taloudessa. Kunnossapito, jossa toimenpiteet määräytyvät todellisen kunnon mukaan eikä kalenteriaikataulun mukaan, voi pidentää kriittisten komponenttien – kuten pumppujen, venttiilien ja höyrystimien – käyttöikää. Tämä on erityisen tärkeää laitoksille, joiden on tarkoitus toimia vähintään 60 vuotta.

EDF on yksi niistä toimijoista, jotka käyttävät Octaven Aspect-järjestelmää ydinvoimaloidensa ylläpitoon. Vaikka olosuhteet Ranskassa poikkeavat Suomen olosuhteista, perustarpeet ovat samat: on varmistettava, että laitosta on helppo huoltaa ensimmäisestä päivästä lähtien, sen sijaan että kunnossapitoon liittyvät näkökohdat jäisivät huomiotta tai niitä tarkasteltaisiin vasta jälkikäteen.

Ydinvoimasektori on kuitenkin muutakin kuin geopolitiikkaa, ja kehitysideat on suhteutettava todellisuuteen. Yksikään tänään rakennettava reaktori ei ratkaise nykyistä energiakriisiä, ja julkisen tuen määrä voi vielä muuttua. Silti olosuhteet ovat harvoin olleet näin suotuisat.

Tilanne muistuttaa ydinvoiman ensimmäistä laajenemisvaihetta 1970-luvun öljykriisien jälkeen. Tuolloin – aivan kuten nykyäänkin – kypsyvä teknologia kohtasi geopoliittisen murroksen. 1970-luku merkitsi painevesi- ja kiehutusvesireaktoreiden vakiintumista sarjatuotannoksi. Nykyaika puolestaan voi merkitä läpimurtoa digitaalisissa ratkaisuissa, kun rakennusprosessit kehittyvät ja digitaaliset kaksoset, kunnossapidon hallintajärjestelmät (Enterprise Asset Management, EAM) sekä tekoäly tuovat merkittävää toiminnallista etua.

#ydinvoima