Brysselin käytävillä huhutaan, että komissio olisi antamassa minä hetkenä hyvänsä lausunnolle lainsäädännön (komission täydentävä delegoitu säädös), joka koskee ydinvoiman ja maakaasun käsittelyä kestävän rahoituksen taksonomiassa. Kyse on viime kädessä siitä, voidaanko ydinvoimaan ja maakaasuun tehtyjä sijoituksia ja niiden rahoitusta kutsua kestäväksi ja millä edellytyksillä.

Tällä hetkellä taksonomia on juuttunut valmistelukoneistoon, eikä kukaan tiedä mitä sieltä tulee ulos. Siihen on monta syytä. Tärkein niistä on aiheen ylipolitisoituminen, ja toiseksi tärkein syy on Saksa.

Saksalle maakaasu on äärettömän tärkeä polttoaine vielä pitkään. Saksa on sulkemassa ydinvoimansa ensi vuoden aikana, ja käynnissä olevista hallitusneuvotteluista tihkuneiden tietojen mukaan se on mahdollisesti aikaistamassa luopumistaan kivihiilestä vuodesta 2038 vuoteen 2030.

Kivihiilestä luopuminen on luonnollisesti hyvä asia. Mutta kun Saksa luopuu myös ydinvoimasta, ja sen sähkönsiirtoyhteydet ovat riittämättömät sekä maan sisällä että sieltä ulos, ja mahdollisuudet rakentaa lisää tuulivoimaa tiheästi asuttuun maahan ovat rajalliset, jäljelle oikeastaan jää vain maakaasu.

Maakaasu on myös monille muille keskeisen ja itäisen Euroopan maille erittäin tärkeä osa energiajärjestelmää pitkälle tulevaisuuteen. Kaasuun pitää investoida ja kaasumarkkinoilla toimivat yritykset tarvitsevat rahoitusta. Taksonomialla on tähän kaikkeen vaikutusta.

Samaan aikaan maakaasu on fossiilinen polttoaine, joka aiheuttaa suoria hiilidioksidipäästöjä. Taksonomiassa kestävyyden leima pitää antaa niille investoinneille, jotka edesauttavat ilmastonmuutoksen torjunnassa.  Joidenkin mielestä maakaasu ei tässä suhteessa ole pitkän aikavälin ratkaisu.

Komissio pelkää, että taksonomialta katoaa uskottavuus, mikäli fossiiliselle maakaasulle lyödään kestävyysleima. Jos uskottavuus katoaa, voi taksonomian haudata. Komissio yrittää olla menettämättä kasvojaan. Kompromissina onkin väläytelty kaasulle jonkinlaista siirtymäkauden teknologian leimaa.

Taksonomian luominen ydinvoimalle on taas vaikeaa, koska Brysselissä ydinvoima on ylipolitisoitunut tuotantomuoto. Saksa, ja joukko pienempiä jäsenmaita, ei halua sitä mukaan kestävien investointien joukkoon.

Saksan perustelut eivät ole rationaalisia, mutta suurimpana jäsenmaana Saksalla on vaikutusvaltaa. Syyt Saksan käytökseen ovat pitkälti teollisuuspoliittisia ja ideologisia. Saksa on omilla kansallisilla päätöksillään tehnyt päästöjen vähentämisestä kallista ja vaikeaa sekä itselleen, että saksalaisille energia-asiakkaille. Valitettavasti he haluavat tehdä siitä yhtä vaikeaa ja kallista muille, etteivät jäisi kilpailijoistaan jälkeen sisämarkkinoilla. Tätä ei tietenkään sanota ääneen. Toisaalta Saksassa ei ole onnistuttu päivittämään käsitystä ilmastokriisin asteesta ja ydinvoiman roolista kriisin ratkaisussa. On juututtu vanhoihin ideologiapoteroihin.

Saksan vaalit saivat Brysselin huhu-, ja ehkä myös valmistelukoneiston pyörimään uusilla kierroksilla aiheen ympärillä. Asetelma on herkullinen. Monet politiikkaa tuntevat arvuuttelivat aiemmin syksyllä, että komissio ei uskaltaisi julkistaa taksonomiasääntelyään ennen kuin Saksassa on muodostettu hallitus. Komission viimeaikaisista ulostuloista voi päätellä muutakin. On hyvinkin mahdollista, että komissio hyödyntää Saksan poliittisen epäjatkuvuuskohdan ja edistää taksonomiasääntelyä sillä välin, kun Saksa käy hallitusneuvottelujaan. Samalla komissio tarjoaisi poliittista ulospääsyä saksalaisille poliitikoille vaikeassa ydinvoimakysymyksessä, ja komissiolle itselleen vaikeassa maakaasun kohtelussa. Kysymys kuuluukin, tekeekö Angela Merkelin johtama Saksan toimitusministeriö palveluksen EU:lle hyväksymällä itselleen vaikean taksonomiasääntelyn? Toinen kysymys on sitten se, että kuinka ison laskun Merkel uskaltaa kuitata, ilman että uusi hallitus joutuu jalkapuuhun asiassa?

Saksan vaalien lisäksi ydinvoiman pelastus saattaa löytyä Ranskasta, Suomesta ja joukosta muita jäsenmaita, joille ydinvoima on tärkeä. Sekä luonnollisesti tieteestä. On varsin kiistatonta, että ydinvoima auttaa torjumaan ilmastonmuutosta olemalla liki päästötön tuotantomuoto. Keskusteluissa on väläytelty myös ydinvoiman sisällyttämistä siirtymäkauden kategoriaan – huolimatta siitä, että erittäin pitkävaikutteisten investointien tuotantomuoto on kaikkea muuta kuin siirtymäkauden ratkaisu. Tähän ei pidä suostua.

Myös Ranska on iso maa, jota komissiolla ei ole varaa suututtaa liikaa. Suomi ja Ruotsi ovat ydinvoimamaita, mutta samalla EU:n parhaimmistoa energia- ja ilmastopolitiikassa. Jos komissio sivuuttaa tämän vain fossiilista Saksaa miellyttääkseen, näyttää sekin huonolta globaalilta ilmastojohtajuudelta. Aika erikoinen tilanne olisi sekin, jos Saksa löytäisi itsensä lobbaamasta ydinvoimaa päästölliseksi ja maakaasua päästöttömäksi tuotantomuodoksi.

EU haluaisi tehdä omasta taksonomiastaan globaalin standardin, jota muut seuraisivat. Tämä ei ole mahdollista, mikäli ydinvoima kategorisesti suljetaan ilmastoratkaisujen ulkopuolelle. Sekä USA, että monet Aasian maat luottavat ydinvoimaan päästöjen vähentämisessä ja rakentavat sitä lisää.

Seuraavat viikot ja Saksan hallitusneuvottelut ovat taksonomian näkökulmasta kiinnostavia. Kiinnostavat ovat myös Ranskan vaalit keväällä. Itse kuitenkin veikkaan, että ydinvoiman ja maakaasun kohtalo taksonomiassa on taputeltu ennen Ranskan vaaleja.

#energia ja Eurooppa #energiatalous