Selvitys päättelee:

EU:n vetyplaaneista nousupaineita energiahintoihin

09.12.2021, kello 10:05

Teksti Jukka Kortelainen | Kuva AdobeStock

EU:n vetyplaaneista nousupaineita energiahintoihin

Markkinoilla on odotettavissa entistä enemmän hintapaineita, mikäli EU:n vetysuunnitelmiin ei sisällytetä enemmän uusiutuvan energian tuotantoa, kertoo tuore tutkimus.

EU:n vihreän vedyn tavoitteet voivat johtaa siihen, että sähkön kysyntä kasvaa lähes viidenneksen siitä, mitä on arvioitu vuoden 2030 kokonaiskysynnäksi. Tällöin on riski, että energian hinnat nousevat nykyistäkin korkeammalle.

Liikenne- ja ympäristökampanjaryhmän (Transport & Environment) selvityksen mukaan vetysuunnitelmien toteutuessa sähkönkysyntä kasvaa EU:ssa yhtä paljon kuin on Ranskan vuotuinen sähkönkulutus.

Puhtaan liikenteen puolesta kampanjoiva ympäristöryhmä leimaa kaiken sellaisen vetytuotannon kasvun, johon ei samalla sisälly uusiutuvan energian lisätuotantoa, vastuuttomaksi.

Raportissaan ryhmä huomauttaa, että ellei EU sido vetytavoitteitaan uusiutuvan energian lisähankkeisiin, sähköverkoista tulee “likaisempia”.

Kampanjaryhmä ennustaa, että kaasusta tulee yleisin polttoaine, jolla paikataan lisääntyvän kysynnän aiheuttamia aukkoja. Ja se jos mistä on tulossa “rankaisevan kallista”.

- EU pelaa korkean riskin vetystrategiaa. Emme tarvitse vetyä laivoihin ja lentokoneisiin, mutta on edesvastuutonta kasata paineita tuuli- ja aurinkoenergialle, kun puhdasta sähköä tarvitaan kasvavaan joukkoon autoja ja ilmalämpöpumppuja, T&E:n energiasta ja sähköstä vastaava johtaja Geert Decock sanoo.

Decockin mukaan EU:n on varmistettava, että jokainen vetytuotantoyksikkö kytketään uusiutuvan energian tuotantoon. Muutoin tämän päivän korkeat kaasun ja sähkön hinnat tuntuvat halvoilta verrattuina siihen, mitä on tulossa.

 

Lähde: EnergyLiveNews

#sähköinen liikenne #uusiutuva energia #vetytalous
Jaa artikkeli:

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakkolliset kentät merkitty *

Kommentit ()

Ei kommentteja