CHP-sähkö ei pärjää markkinoilla
Yhteistuotannon kujanjuoksu
09.02.2026, kello 15:25
Teksti Petri Sallinen | Kuva Scanstockphoto
Suomalaisen energiajärjestelmän ylpeydenaihe — sähkön ja lämmön yhteistuotanto (CHP) — voi huonosti. Apua ei tarjoile edes yhteistuotannon hyvä hyötysuhde, jolloin käytetyistä polttoaineista saadaan irti mahdollisimman paljon energiaa.
Sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitos tuottaa nimensä mukaisesti sähköä ja kaukolämpöä tai teollisuudessa prosessihöyryä ja sähköä. Yhteistuotannon mollivoittoisessa sävelmässä erityisesti sähköntuotanto on se, jonka kertosäe soi epävireisesti.
Yhteistuotantosähkö on menettänyt kilpailukykyään, koska tuulivoima, aurinkovoima ja jopa ydinvoima ovat edullisempia tapoja tuottaa sähköä. Pohja heikolle kannattavuudelle luotiin jo vuonna 1991, kun käyttöön otettiin fossiilisten polttoaineiden valmistevero.
Kun ilmastopolitiikka valtasi alaa, muuttui fossiilisten polttoaineiden käyttöön perustuvan yhteistuotannon asema vuosi vuodelta tukalammaksi. Ilmastopolitiikan aikana fossiilisten polttoaineiden käytölle onkin vaikea saada ymmärrystä. Niistä halutaan päästä kokonaan eroon.
Päästökaupan seurauksena hiilidioksidipäästöjä aiheuttavien polttoaineiden käytöstä tuli kallista. Viimeinen niitti oli Venäjän masinoima energiakriisi, joka nosti entisestään fossiilisten polttoaineiden hintaa — ja lisäsi yhteiskunnan halua irtautua lopullisesti fossiilitaloudesta.
Yhteiskunnan suhtautuminen itse polttamiseen on vielä osittain arvoitus. Paheksunta kaikenlaista polttamista kohtaan voi kuitenkin voimistua, jolloin yhteistuotantokin saa siitä osansa. Ainakin suomalaisten halu vähentää metsästä kerättävän energiapuun käyttöä vetää tähän suuntaan.
Fossiilisten polttoaineiden käytössä on tapahtunut paljon lyhyessä ajassa. Tällä hetkellä sähköä ei enää tuoteta Suomessa fossiilisilla polttoaineilla — tai tuotetaan hitunen, jos ollaan tarkkoja. Viime vuonna maakaasusähköä saatiin 0,8 terawattituntia, kivihiilisähköä 0,2 terawattituntia ja turvesähköä 0,5 terawattituntia.
— Ilmastopolitiikan kannalta on hyvä, että fossiilisia polttoaineita käyttävät laitokset ovat kadonneet markkinoilta. Tämän seurauksena toimitus- ja huoltovarmuusasioita joudutaan kuitenkin miettimään uudella tavalla, toteaa Energiateollisuus ry:n energiatuotannon johtaja Jari Kostama.
Biopolttoaineilla korvattiin fossiiliset
Nykyisin sähkön ja lämmön yhteistuotanto perustuu kiinteiden polttoaineiden tai maakaasun käyttöön. Kivihiili on korvattu biopolttoaineilla niissä laitoksissa, joissa se on ollut mahdollista. Viimeinen vain kivihiiltä käyttävä yhteistuotantolaitos suljettiin viime keväänä Helsingissä.
Vuosien varrella yhteistuotantolaitoksia on suljettu ja purettu. Osa on suljettu vanhuuttaan, osa sen vuoksi, että laitos on menettänyt kilpailukykynsä. Teknisesti toimintakykyisiä laitoksia ei aina kannata pitää edes varalaitoksina, koska niiden ylläpitäminen aiheuttaa kustannuksia.
Kostama toteaa, että fossiilisten polttoaineiden korvautuminen biopolttoaineilla paransi jonkin verran yhteistuotannon kilpailukykyä, mutta ei riittävästi. Biopolttoaineiden polttamiseen perustuva sähköntuotanto on monessa tapauksessa selvästi kalliimpaa kuin muut sähköntuotantomuodot.
Sähköntuotanto laskee, kapasiteetti ei
Vaikka yhteistuotantosähkön määrä on laskenut reippaasti markkinoilla, ei yhteistuotannon kapasiteetti ole supistunut samassa suhteessa. Kaikki yhteistuotanto ei ole kuitenkaan samanlaista eikä laitoksia käytetä tai omisteta samoista syistä. Kaupungit tuottavat laitoksillaan kaukolämpöä ja sähköä, teollisuus taas prosessihöyryä ja sähköä.
Kaupunkien omistamien yhteistuotantolaitosten päätuote on kaukolämpö. Pahimmillaan sähkö on pakkopulla, jota syntyy sivutuotteena ja joka syö laitosten kaukolämpötehoa. Ennen tilanne oli toinen: arvokas sähkösaalis paransi laitoksen kokonaiskannattavuutta.
— Monissa yhteistuotantolaitoksissa on reduktio-ominaisuus, jolloin sähköä tuottava turpiini voidaan ohittaa, eli silloin laitoksen tuottama höyry käytetään vain kaukolämmön tuottamista varten. Vanhemmissa yhteistuotantolaitoksissa sähköntuotannon ohittaminen on rajoitettua, mutta uudet ja modernisoidut laitokset ovat joustavampia, Kostama kertoo.
Teollisuus tarvitsee prosessihöyryä teollisuustuotteiden valmistukseen. Siksi teollisuuden omistamien yhteistuotantolaitosten käyttöä ohjaavat suhdanteet, kaupunkien laitosten käyttöä kiinteistöjen lämmitystarve.
Yhteistuotannon tehoa on siis kadonnut markkinoilta, mutta maltillisesti. Vuonna 2010 kaupunkien ja teollisuuden yhteistuotantolaitosten yhteenlaskettu teho oli 5650 megawattia. Viime vuonna se oli 4510 megawattia. Viidessätoista vuodessa yhteistuotannon teho on laskenut vain 1100 megawattia: 550 megawattia kaukolämmöntuotannossa ja 550 megawattia teollisuudessa.
Samaan aikaan kaukolämmöntuotannon yhteydessä syntyvän sähkön määrä supistunut rajusti: 74 prosenttia. Teollisuuden omistamissa laitoksissa pudotus on ollut selvästi pienempi: 41 prosenttia. Viime vuonna kaukolämmöntuotannon yhteydessä syntyi sähköä 4369 gigawattituntia ja teollisuuden laitosten yhteydessä 6540 gigawattituntia.
Hieman yllättäen yhteistuotantosähkön kannattavuus on kuitenkin parantunut.
— Kolmannekseen supistuneen sähköntuotannon myynnillä saatiin viime vuonna lähes saman verran rahaa kuin kolme kertaa suuremmalla tuotantomäärällä kymmenen vuotta sitten, Kostama huomauttaa.
Yhteistuotantolaitoksissa tuotetun kaukolämmön määrä on vähentynyt — erillistuotanto lämpökeskuksissa on yleistynyt
Kaukolämmitys sähköistyy
Myös kaukolämpöä yhteistuotantolaitokset tahkoavat yhä vähemmän. Vuonna 2010 yhteistuotantolaitokset jauhoivat 71 prosenttia suomalaisten käyttämästä kaukolämmöstä (27 400 GWh) — viime vuonna enää 34 prosenttia (11 900 GWh).
Kun kaukolämmöntuotanto sähköistyy, syrjäyttävät sähkökattilat ja hukkalämpöjen hyödyntäminen yhteistuotantoa. Sekä sähkömarkkinoiden murros että kaukolämpötoimialan kumous ahdistavat yhteistuotannon nurkkaan.
Viime vuonna 61 prosenttia kaukolämmöstä tuotettiin polttamalla energiapuuta, teollisuuden puutähdettä, biopolttoaineita tai jätettä. Polttaminen siis jatkuu, mutta yhä useammin lämpökeskuksissa — laitoksissa, jotka eivät tuota sähköä.
Mitä yhteistuotannon tilalle?
Miksi uusia yhteistuotantolaitoksia ei enää rakenneta?
— Kaukolämpöä voidaan tuottaa edullisemmin muilla tavoilla eikä sähköntuotanto ole enää yhtä kannattavaa kuin aiemmin, Kostama toteaa.
Sähköntuotannossa tuulivoima ja aurinkovoima kasvavat vielä pitkään. Pumppuvoimalaitokset saattavat olla uusi tapa tuottaa sähköä, mutta niiden rakentaminen on rajallista ja Pohjois-Suomessa hankkeita vastustetaan ainakin tällä hetkellä.
Yhteistuotanto piti aikoinaan yllä kaukolämmön ja sähkön keskinäistä riippuvuutta. Vaikka vanha riippuvuussuhde on nyt katoamassa, tulee tilalle uusi. Sähköä käytetään yhä enemmän lämmöntuotannossa. Lisäksi sähkökattilat saavat rinnalleen lämpöakkuja, joihin eri tavoilla tuotettuja kuumia vesiä voidaan varastoida tulevaa käyttöä varten.
Sähkökattiloiden yleistyminen syventää yhteistuotannon syöksykierrettä. Sähkökattiloiden ahkera käyttö aiheuttaa sen, että yhteistuotantolaitokset käynnistyvät yhä myöhemmin syksyllä ja että ne pysäytetään yhä aikaisemmin keväällä. Käyttötunteja on entistä vähemmän, mikä heikentää kannattavuutta.
Tuulivoiman syöttötariffi — Suomen tunnetuin tuki
Noin neljännes Suomen tuulivoimalaitoksista saa vauhtia syöttötariffi-nimisestä tukijärjestelmästä. Energiaviraston ylläpitämään syöttötariffijärjestelmään otettiin mukaan vajaat 120 tuulivoimalaitosta vuosien 2011 ja 2017 välisenä aikana, jonka jälkeen järjestelmä suljettiin. Tällä tavalla markkinoille saatiin 2347 megawattia tuulisähkötehoa.
Syöttötariffi on kiistelty tukimuoto. Kun jonkun laitoksen sähköntuotantoa tuetaan, vaikuttaa se muiden markkinoilla toimivien laitosten kilpailukykyyn. Pahimmillaan syöttötariffilla tuettu laitos työntää jonkun toisen laitoksen markkinoilta ja investoinnista tulee arvoton.
Investointituki tai demonstraatiotuki ovat vaihtoehtoisia tapoja edistää laitosten rakentamista ja markkinoille pääsyä. Kertaluonteinen tuki ei sotke markkinamekanismin toimintaa.
Syöttötariffijärjestelmään hyväksytty tuulivoimatuottaja saa markkinoille myymästään sähköstä kaikissa olosuhteissa 83,5 euroa megawattitunnilta. Jos sähkön markkinahinta on esimerkiksi 40 euroa megawattitunnilta, maksaa Energiavirasto tuottajalle takuuhinnan ja markkinahinnan välisen erotuksen — tässä tapauksessa 43,8 euroa megawattitunnilta. Tuen määrä vaihtelee vuosittain, koska ohjaavana tekijänä on sähkön vaihteleva markkinahinta. Järjestelmään hyväksytyt tuulivoimalaitokset saavat tukea vuoteen 2029 asti.
Tähän mennessä tuulivoiman syöttötariffijärjestelmä on maksanut suomalaisille noin 1,8 miljardia euroa. Selvästi eniten tukea maksettiin vuonna 2020. Silloin laitokset kuittasivat 346 miljoonan tuen. Vuonna 2022 tukea ei maksettu lainkaan, koska sähkön markkinahinta ylitti takuuhinnan. Viime vuonna syöttötariffitukea maksettiin 210 miljoonaa euroa.
Vuoden 2019 jälkeen kaikki tuulivoimalaitosinvestoinnit on toteutettu markkinaehtoisesti — siis ilman julkisia tukia.
Oliko Suomen valitsema tukimuoto oikea ja olisiko Suomeen syntynyt tällaista määrää tuulivoimalaitoksia ilman syöttötariffitukea?
Tuulivoiman rakentamista vauhditti ennen kaikkea Keski-Euroopassa tehty kehitystyö. Uudet voimalaitokset tuottavat yhä enemmän sähköä ja rakentamisen kustannukset ovat laskeneet huimasti. Esimerkiksi vuonna 2009 rakennettu 3 megawatin tehoinen tuulivoimala tuotti noin 9 000 megawattituntia sähköä vuodessa, mutta vuonna 2023 rakennettu 6,6 megawatin tehoinen laitos tuottaa jo 25 000 megawattituntia.
Olisiko tuulivoimalaitosten tekninen kehitys jäänyt toteutumatta ilman julkisia tukia — niitä oli nimittäin runsaasti tarjolla myös Keski-Euroopassa ja erityisesti Saksassa, joka on todellinen tuulivoimamaa.
Tuulivoima-alan mielestä Suomen valitsema syöttötariffijärjestelmä oli välttämätön. Ilman sitä ei olisi syntynyt tällaista tuulivoimalaitoskapasiteettia. Monen mielestä syöttötariffijärjestelmä oli kuitenkin turhan antelias ja kallis — tuulivoimaa olisi saatu myös investointitukien avulla.
Tällä hetkellä Ruotsi on innostunut tukemaan lähes kaikkia uusia sähköntuotantomuotoja — myös ydinvoimaa ja erityisesti ”tuulettoman ajan sähköntuotantoa”. Kaikki tämä tapahtuu valtion rahalla. Ruotsi on rikas valtio, jolla tähän on varaa.
Nenä pinnalle tukieurojen avulla?
Synkistä sävyistä huolimatta yhteistuotantosähköllä on yhä paikkansa suomalaisessa energiajärjestelmässä. Yhteistuotantosähkö auttaa paikkailemaan tuuli- ja aurinkosähköntuotannon jättämiä reikiä — samalla periaatteella kuin vesivoimalaitokset. Esimerkiksi kuluvana talvena yhteistuotantosähköä tuotettiin runsaasti vähätuulisen pakkasjakson aikana.
Markkinaehtoisesti toimivaan energiajärjestelmään ei kaivata valtiollisia tukia sotkemaan eri tuotantomuotojen hinnanmuodostusta, vaikka niiden avulla äkkiseltään voitaisiinkin helpottaa yhteistuotannon tukalaa oloa.
— Yhteistuotantosähkö säilyy markkinoilla, jos sen rooli on markkinoiden mielestä tärkeä. Sen asemaa ei tarvitse vahvistaa tukien avulla, Kostama huomauttaa.
Kostama muistuttaa, että yhteistuotannosta voidaan muillakin tavoilla pitää huolta — tai heikentää sen asemaa entisestään.
— Yhteistuotantolaitokset käyttävät nykyisin biopolttoaineita ja yhdyskuntajätettä, joista arviolta puolet on fossiilisia. Se, miten näitä polttoaineita kohdellaan esimerkiksi verotuksellisesti, vaikuttaa yhteistuotannon kilpailukykyyn.
Kostaman mielestä esimerkiksi metsähakkeen energiakäytölle ehdotettu ylimääräinen vero olisi myrkkyä yhteistuotannolle. Myös kiinteistöjen lämmitystapoja ohjaavilla rakennusmääräyksillä voidaan heikentää tai vahvistaa kaukolämmön ja samalla yhteistuotannon asemaa.
— Miksi yhteistuotannon arkkuun pitäisi lyödä uusia nauloja poliittisin päätöksin?
Kapasiteettimekanismit — eli valtion maksama taloudellinen tuki — jollekin tietylle energiantuotantomuodolle voi kuulostaa helpolta ratkaisulta parantaa jonkun sähköntuotantomuodon kilpailukykyä. Tukien käyttö on kuitenkin kallista ja aiheuttaa kilpailluilla markkinoilla haitallisia sivuvaikutuksia. Ehkä juuri siksi tämäntapaiset ratkaisut on vietävä EU-komission syyniin.
#kaukolämpö #yhteistuotanto
Jaa artikkeli:
Kommentoi
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakkolliset kentät merkitty *
Kommentit ()
Yhdistetty sähkön ja lämmöntuotanto kunniaan
Suomessa suuret kaupungin ja teollisuuslaitokset ovat tuottaneet yhdessä sähköä ja lämpöä vuosikymmeniä yli 90 prosentin hyötysuhteella. Näin on tuotettu kolmasosa Suomen sähköstä. Kaupungeissa on saatu sähköä sitä enemmän, mitä kylmempää on ja mitä enemmän kaukolämpöä tarvitaan. Polttoaine käytetään tehokkaasti, mutta prosessissa pitää polttaa jotain ja syntyy hiilidioksidia. Kivihiilestä ollaan luovuttu ja lähes maakaasustakin yhteistuotannossa. Puuhake on sentään saanut ainakin toistaiseksi synninpäästön, kun puu kasvaessaan sitoo hiilidioksidia. Sama asema voitaisiin antaa turpeellekin, koska sekin sitoo kasvaessaan hiilidioksidia ja sitä ei ole koskaan Suomessa käytetty enemmän kuin uutta kasvaa. Turpeen uusiutuminen on dekadia hitaampaa kuin puun ja eihän sama puukaan kasva uudelleen. Missään tapauksessa turve ei ole fossiilinen, kuten poliittisesti on päätetty. Vain vetyä poltettaessa ei lämmitetä ilmastoa, vaan syntyy vettä.
Harmi että energiaveropäätöksillä ja päästökaupalla yhdistetyn sähkön ja lämmön tuotannon kannattavuus on tehty huonoksi. Laitosten vanhentuessa niitä tuskin ylläpidetään, koska energiayhtiöt katsovat vain omaa taloudellista tulostaan ja valtakunnallisesti ja EUssa on vain ”poliittinen vastuu”.
Lämpöpumput ovat lämmöntuottajina hienoja, sillä ne tuottavat ainakin kolme kertaa niin paljon lämpöä kuin käyttävät sähköä. Ongelma on kuitenkin se, että lämpöpumput tarvitsevat sähköä eniten, kun on kaikkein kylmintä. Vastaavasti sähköä jää tuottamatta, jos pumppukiinteistö irroitetaan kaukolämpöverkosta.
Energiaa saadaan jo tuulivoimasta niin, että muun sähkön tuotannon lisäksi energiamäärän suhteen ollaan Suomessa omavaraisia vuositasolla. Aurinkosähkönkin määrä kasvaa hyvää vauhtia, vaikkei sillä vielä teollisuutta pyöritetä. Näiden uusiutuvien sähköntuotantojen hyötysuhde jää 30 – 40 prosenttiin, mutta se on lähinnä ongelma vaadittavan tuotantoalueen pinta-alan suhteen, koska energialähde on ehtymätön. Ongelma on huippupakkasten aikaan sähkötehon riittävyys. Voi olla tuuletonta. Aurinkosähköä ei synny pimeässä tai lumen peittäessä paneeleita. Tällöin voi sähkön saamisessa olla ongelmia ja on varauduttava korkeisiin sähkön hintoihin.
Yhdistettyä sähkön ja lämmön tuotantoa ei pidä vaikeuttaa poliittisilla päätöksillä, koska se on kotimainen ja ympäristöystävällinen voimavara. Sitä käytiin menneinä vuosina ihmettelemässä muilta mailta. Erillisessä sähkön tuotannossa hyötysuhde jää 30 – 40 prosenttiin.
Jorma Väkiparta
Jyväskylän Energiassa johtajana 1977 - 2002
Sähkömarrkinamalli tulisi täydentää niin että se ja sen toimittajaosapuolet yhteisellä toiminnallan turvaisi Suomen sähköjärjestelmän jatkuiva toimivuus kohtuullisella ja kilpailukykyisilla ehdoilla.
Olemme nyt nipin napin pärjännyt 3-4 viikon jatkuva "tuulivoimattomuus" normaalilla talvispakkasella. Kiitos 1) jatkuvasti häiriöttömän "vanhanaikaisen" tuotannon täystuotanto ja 2) Ruotsin jatkuvan sähkön antoa. Onneeksi maan uussähköistys tuulivoiman turvin ei vielä ole muuta kuin odotuksella!
Missä vika? Sähkömarkkinan kapasiteetin arvostus puuttuu!
Rriima (säästä riippumaton) sähkötuotannon rakentamiseen on saatava lakisäätänen insitamentti!
Onko alan järjestö kykenevä tekemään yhdessä sähköjärjestelmävastaavan omistajan (valtion) kanssa vastuullinen lakiehdotus?
Ehdotus joka turvaa ensiksi perhe- ja pienteollisuuden ja sen työllistävä kansa kontuullisen sähkön jatrkuva saatavuus ja vasta sen jälkeen tulee "uussähköstyksen" vuoro.