Kuluvalla vuosisadalla

Britannia päästövähennyskärjessä

04.01.2021, kello 10:25

Teksti Jukka Kortelainen | Kuva iStock

Britannia päästövähennyskärjessä

Britannia on vähentänyt kasvihuonekaasupäästöjään eniten maailmassa tällä vuosisadalla. Brittien vuosittainen vähennystahti on keskimäärin ollut 3,7 prosenttia 2000-luvun alusta lähtien.

Tuloksen on julkistanut laskentayritys PwC. Sen mukaan Britannia vähensi hiilen, maakaasun ja öljyn kulutustaan vuosittain samalla kun se lisäsi uusiutuvan energian tuotantoaan ja siinä erityisesti tuulivoimaa.

Selvityksen mukaan Britannian on kuitenkin jatkettava tuntuvaa investointipanostustaan uusiutuvaan energiaan ja siihen liittyvään infrastruktuuriin. PwC arvioi rahallisen panostuksen yltävän 400 miljardiin puntaan eli noin 444 miljardiin euroon, jotta Britannia saavuttaa hiilineutraaliuden.

Raportissa arvioidaan lisäksi, että koko maapallolla hiili-intensiteetin vähennystarve on viisinkertaistettava nykyisestä, jotta Pariisin sopimuksen mukainen 1,5° C-asteen lämpiämisraja saavutetaan. Se edellyttää hiilen vähennystarpeen nostamista 11,7 prosentin vuoistasolle. Vuonna 2019 päästiin vasta 2,4 prosentin tasolle.

Britannian PwC:n partnerina toimiva, globaaliin ilmastonmuutokseen keskittynyt johtaja Celine Herweijer sanoo, että olemme vuosittain jääneet jälkeen hiilidioksidin vähentämisessä, minkä takia urakasta tulee entistä tiukempi ja tarvittavasta käänteestä entistä jyrkempi.

- Tarvitsemme hiilen tuntuvaa vähentämistä ja sen myötä eri teollisuudenalojen, yritysten ja maa-alueiden käytön muuttamista ennennäkemättömällä laajuudella ja vauhdilla, Herweijer lisää.

PwC:n kestävyys- ja ilmastonmuutosyksikön apulaisjohtaja Kiran Sura toteaa puolestaan, että globaalin ilmaston lämpenemisen nopea rajoittaminen 1,5°C:een päästövähennyksillä ei ainoastaan lieventäisi pitkän ajan ilmastoriskejä, vaan hyödyttäsi myös ajanjaksoa ennen vuosisadan puoliväliä.

Suran mukaan Britannian uusi 10-kohtainen suunnitelma kohti vihreää teollista vallankumousta ja päästövähennystavoitteen nostaminen 68 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä ovat suuria askelia kohti tarvittavaa kunnianhimotasoa.

Lähde: EnergyLiveNews

 

 

 

#ilmastonmuutos #ilmastopolitiikka
Jaa artikkeli:

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakkolliset kentät merkitty *

Kommentit ()

Ei kommentteja