Suunnitelmissa myös ammoniakin tuontia

Uniper aikoo muuttaa hiilivoimalan vetylaitokseksi

19.04.2021, kello 10:47

Teksti Jukka Kortelainen | Kuva Uniper

Uniper aikoo muuttaa hiilivoimalan vetylaitokseksi

Fortumin pääomistama saksalaisenergiayhtiö Uniper suunnittelee rakentavansa elektrolyysilaitoksen vihreän vedyn tuottamiseen sekä sen lisäksi tuontiterminaalin vihreälle ammoniakille.

Kyseessä on Wilhelmshavenin hiilivoimalaitos, joka aiotaan siis korvata vihreää vetyä tuottavalla 410 MW elektrolyysilaitoksella ja läheiseen satamaan rakennettavalla terminaalilla vihreän ammoniakin tuontia varten.

Vuoteen 2030 mennessä uuden vetylaitoksen arvioidaan yltävän noin 295 000 tonnin vuosituotantoon, jolla tuolloin katettaisiin noin 10 prosenttia koko Saksan vetytarpeesta.

Alun perin Uniperissa oli ajatus rakentaa kelluva tuontiterminaali Wilhelmshaveniin nesteytetyn maakaasun eli LNG:n tuontia varten, mutta selvityksen myötä havaittiin, että sellaiseen yritykseen ei ollut riittävästi kiinnostusta.

- On olennaista, että Saksa ja koko Eurooppa pysyvät teollisina voimanpesinä. Mikäli haluamme tätä ja samalla saavuttaa ilmastotavoitteemme, tarvitsemme vetyä teräs- ja kemianteollisuuteen sekä rahti-, laiva- ja lentoliikenteeseen, Uniperin operatiivinen johtaja David Bryson sanoo.

Yhtiön vetyhankkeista vastaava johtaja Axel Wietfeld toteaa puolestaan, että vedyn merkitys päästöjen vähentämisessä on erityisen ratkaisevaa teräksen valmistuksessa, jossa nykyään jokaisen raakaterästonnin tuottaminen aiheuttaa suunnilleen tonnin hiilidioksidipäästöt. Vety on ainoa realistinen vaihtoehto tämän teollisuudenalan vähähiilistämiseksi.

 

Lähde: EnergyLiveNews

#energia #tekniikka
Jaa artikkeli:

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakkolliset kentät merkitty *

Kommentit ()

Ei kommentteja