Mammutista gaselliksi

16.05.2024, kello 09:00

Teksti Jukka Relander | Kuva Scanstockphoto

Viime keväänä alallamme keskusteliin siitä, onko energiakriisi jo päättynyt. Alan yhtiöiden enemmistö oli vuosi sitten vielä sitä mieltä, että ei ole. Nyt energiakriisistä ei enää juurikaan puhuta. Ollaan uudessa normaalissa. Lämmityksen polttoaineet ovat kallistuneet, sähkön hinta vaihtelee ja puhuttaa, pörssiasiakkaiden määrä kasvaa jatkuvasti, kaupunkiyhtiöt ulkoistavat sähkönmyyntiään ja profiloituvat lämpö- ja infrayhtiöiksi.  

Samanaikaisesti rakennetaan valtavasti uutta: tuulivoimaa, aurinkovoimaa, energiavarastoja, erilaisia ei-polttavia ratkaisuja, hiilen talteenottoa, synteettisiä polttoaineita tuottavia laitoksia, ja kulman takana orastavat vielä pienydinvoima ja vetytalous. Uuteen normaaliin kuuluu liike. Energiayhtiöiden strategiat on kirjoitettu uusiksi, ja alalla on aistittavissa suoranaista intoa mennä eteenpäin.  

Venäjän aggressiivisen hyökkäyssodan käynnistämä murros on ollut raju, mutta jatkuvuuttakin on. Haastatellessamme käsillä olevan Energiateollisuuden 20-vuotisjuhlan merkeissä järjestön ensimmäistä toimitusjohtajaa Juha Naukkarista hän muistutti, että pohjatyö kriisin taittamiseen tehtiin jo Energiateollisuuden alkutaipaleella. Laajapohjaiseen selvitykseen perustunut alan vähähiilisyystiekartta   valmistui 2009, ensimmäisenä Euroopassa. Hyvin tehdyt läksyt tarjosivat nopean lähtijän edun, kun toimintaympäristö muuttui keväällä 2022.  

Homma ei ole vielä maalissa, tietenkään. Olemme osanneet reagoida muutokseen, mutta monet sen avaamat mahdollisuudet ovat vielä hyödyntämättä, ja ilmasto lämpenee edelleen.  

Suomalaisen energia-alan hiilijalanjälki hupenee lähelle nolla tämän vuosikymmenen aikana. On aika kasvattaa kädenjälkeä, ja viedä osaamista muualle.  

Tarvetta on. Pariisin ilmastokokouksessa tavoitteeksi asetettu puolentoista asteen lämpeneminen on käytännössä lähes tapahtunut, nyt taistellaan sen ylittävistä kymmenyksistä.  Tässä kisassa desimaaleilla on todellakin väliä. Ilmastopakolaisia on jo nyt, mutta jos yhteisen tavoitteen ylittäviä asteen kymmenyksiä tulee liikaa, saavutamme rajan, jolloin maapallon väestö alkaa pakkautumaan nykyiselle havumetsävyöhykkeelle. Tulee ahdasta, ja ruoka ei riitä.  

Olisi paitsi toivottavaa, myös suotavaa, että alkaisimme kasvavissa määrin viemään energia-osaamistamme maailmalle. Uskomaton notkeus, jolla suomalainen energia-ala taittoi päästönsä laskuun, vastasi energiakriisin moninaisiin haasteisiin ja irrottautui Venäjä-yhteistyöstä energiapoliittisessa silmänäpäyksessä, on ainakin joiltain osin monistettavissa. Osaamme ajaa puhdasta tuotantoa ällistyttävällä vauhdilla ylös, ja samalla sähkömme on toiseksi halvinta Euroopassa. Sähköverkkomme ovat esikuvia kenelle tahansa, ja kaukolämmön mahdollisuuksia kadehditaan avoimesti.  

Samalla kun tuomme yhä enemmän pääomia mahdollistamaan puhtaan siirtymän investointeja, meidän pitää tehostaa osaamisemme vientiä muualle. Paljon huomiota osakseen saavan teollisen sektorin volyymi on enää vajaa kolmannes taloudestamme, palveluiden osuus on yli kaksi kertaa korkeampi. Niitä pitää myös viedä.  

Energiateollisuus oli pitkään jähmeä ala ja muutokset olivat hitaita. Viime vuodet ovat osoittaneet, että kyse ei ollutkaan rakenteellisesta ominaisuudesta, vaan jatkuvuuteen kannustaneesta toimintaympäristöstä. Sen muututtua mammutista kasvoi ketterä gaselli. Jatketaan sillä tiellä.

 

 

#energiahistoria #energiapolitiikka