Energia-Suomi 2004, osa 5
Osmo Soininvaara: Tuulivoimasta voi tulla kannattavaa
18.05.2024, kello 08:00
Teksti Petri Sallinen | Kuva Scanstockphoto

Päästökauppa tekee uusiutuvien energialähteiden käyttämisen aikaisempaa kannattavammaksi. Jopa tuulivoimasta voi aikaa myöten tulla kannattavaa ilman julkista tukea. Näin totesi Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Osmo Soininvaara 20 vuotta sitten.
Päästökauppa asettaa ympäristön kannalta haitallisesti toimivat yritykset taloudelliseen vastuuseen teoistaan. Samalla päästökaupasta saattaa tulla tuottoisa bisnes sähköyhtiöille.
— Sähkön hinta määräytyy pohjoismaisessa sähköpörssissä lähinnä kivihiililauhdevoiman hinnan perusteella. Suomessa kivihiililauhdevoiman merkitys normaalivuonna on kuitenkin marginaalinen. Selvää on, että jossain vaiheessa kivihiilen hintaan tulee reipas päästöoikeuslisä, joka sisällytetään sähköstä perittäviin hintoihin. Kun kivihiililauhdevoiman hinta päästökaupan myötä nousee, nousse myös muilla energiamuodoilla tuotetun sähkön hinta. Tällä tavalla syntyy mittava voitto sähköyhtiöille, Soininvaara pohti vuonna 2004.
Soininvaaran mielestä päästökaupan lisäksi ei tarvita muita veronkantotapoja — tai ohjauskeinoja.
— Päästökaupasta tulee aikaa myöten pääasiallinen energiaverotuksen muoto. Kun valtiot myyvät huutokaupalla vuosittain päästöoikeuksia, voidaan verotus toteuttaa erittäin rationaalisti eikä muita veronkantotapoja enää tarvita energian osalta.
— Ideaalitilanteessa taloudelliset paineet ajavat yrityksiä vähentämään päästöjä. Näin meidän ei tarvitse mennä minkäänlaiseen säännöstelytalouteen.
Soininvaara ja vihreät olivat 20 vuotta sitten tiukasti ydinvoimaa vastaan. Vihreät olivat jättäneet Paavo Lipposen johtaman hallituksen jo vuonna 2002 valtioneuvoston ydinvoimamyönteisen periaatepäätöksen vuoksi.
20 vuotta sitten Soininvaara muistutti siitä, että maankuoren uraanivarat ovat rajalliset.
— Eräiden arvioiden mukaan tunnetut uraanivarat kestävät nykyisellä voimalaitosmäärällä ehkä vain 70 vuotta. Jos ydinvoimaloita rakennetaan lisää, aika lyhenee vastaavasti. Tunnetut uraanivarat vastaavat noin kolmen vuoden fossiilisten polttoaineiden käyttöä maailmassa. Siksi ydinvoima ei ratkaise maailman hiilidioksidiongelmaa, vaikka ydinvoiman vastustajista eroon päästäisiinkin, Soininvaara totesi Energiauutisten haastattelussa.
Kommentoi
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakkolliset kentät merkitty *
Kommentit ()
Ei kommentteja