Venäjän kruununjalokivi pulassa

Putin silponut Gazpromin

18.10.2022, kello 15:09

Teksti Jukka Kortelainen | Kuva Gazprom

Putin silponut Gazpromin

Vladimir Putinin hyökkäyssota Ukrainaan on synnyttänyt odottamattoman uhrin — Gazpromin. Nyt kaasunvientimonopoli taistelee sodan vuoksi olemassaolostaan, uutisoi POLITICO.

Venäjän kaasunvientiyritys Gazprom on saanut nähdä osuutensa Euroopan markkinoista supistuvan 40 prosentista 9 prosenttiin, kun sen omistamat, 20 miljardia euroa maksaneet kaksi Nord Stream-putkilinjaa makaavat Itämeren pohjassa vaurioituneina. Venäjän helmikuussa käynnistyneen invaasion jälkeen yhtiön kaasusta saama hinta on tullut alas 88 prosenttia, ja elokuussa Gazpromin nähtiin polttavan isoja määriä myymätöntä kaasua.

- Se kärsii perustavanlaatuisesta olemassaolokriisistä, sanoo Adnan Vatansever, joka toimii Venäjän energia-asioihin perehtyneenä vanhempana luennoitsijana King's Collegessa Lontoossa. Hän toteaa lisäksi, että Gazpromin tulevaisuuden kasvunäkymät ovat rajoitetut ja että sen on supistettava tuotantoaan merkittävästi tiettyyn pisteeseen saakka.

Se on uusi tilanne yhtiölle, joka on tottunut olemaan Kremlin lypsylehmä.

Kaasun korkea hinta tuonut vielä sievoisia voittoja

Kaasuministeriön alaisuudessa toiminut yritys muutettiin vuonna 1989 Neuvostoliiton ensimmäiseksi valtionyhtiöksi. Presidentti Boris Jeltsinin valtakaudella 1990-luvulla Gazprom yksityistettiin kokonaan, mutta Putin toi sen takaisin valtion kontrolliin vuonna 2005.

- Putin on hyvin, hyvin taitava … kaasubisneksessä, Vatansever sanoo. Hän on miltei Gazpromin epävirallinen toimitusjohtaja. Vielä nytkin yhtiö jakaa paljon rahaa isännilleen.

Vaikka kaasun vienti EU-maihin on pudonnut 48 prosenttia kuluvan vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana vuoden 2021 vastaavaan aikaan verrattuna, Gazpromin voitot yli kaksinkertaistuivat kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla kaasun hintojen voimakkaan nousun ansiosta.

Eräiden arvioiden mukaan kaasuyhtiö onnistui haravoimaan tuloja noin 100 miljoonaa euroa päivässä. Se jakoi lisäksi 20 miljardin euron osingot, mikä on Venäjän osakemarkkinoiden historian suurin osingonjakosumma.

Tulevaisuus näyttää sumuiselta

Mutta pitemmän ajan näkymä on utuinen. Vaikka Oxfordin instituutin energiasiirtymätutkimuksen johtajan James Hendersonin mukaan kaasun hinnat pysynevät korkeina ainakin seuraavat kaksi vuotta, on epäselvää, pysyvätkö ne korkeina sen jälkeenkin.

- Kuluvan vuosikymmenen jälkipuoliskolle tultaessa on varmasti kyseenalaista, voiko Gazprom jatkaa toimintaansa samaan malliin ja samankokoisena kuin nyt. On todennäköistä, että sen on vähennettävä tuotantoa ja mahdollisesti myös pienennettävä koko yhtiötä jonkin verran, Henderson sanoo.

Vatanseverin mukaan yhtiöön voi iskeä rahoitusongelmia vuonna 2025 tai jo sitä ennen. Ajoitus riippuu siitä, kuinka nopeasti Eurooppa vieroittaa itsensä venäläiskaasusta ja kuinka korkealla kaasun hinnat ovat.

- He turvautuvat entistä enemmän nesteytettyyn maakaasuun (LNG) ja kiinalaislaivauksiin. Mutta näin ei tapahdu vielä lyhyellä aikavälillä, sanoo eräs entinen vanhempi Gazprom-virkailija, joka ei halua nimeään julkisuuteen.

Gazpromin ongelmista huolimatta Putin ei Hendersonin mukaan aio päästää yritystä konkurssiin, eikä vain sen symboliarvon vuoksi vaan ennen kaikkea siksi, että se valvoo koko putkistojärjestelmää Venäjällä ja hankkii puolet maan energiasta.

Hän ei voi antaa yhtiön hajota, koska se on niin keskeinen Venäjän taloudelle. Maan sähköjärjestelmä ja asuntojen lämmitys nojaavat siihen.

Putin haluaa vientisuhteen rakennettavan uudelleen. Puhuessaan viime viikolla Moskovan energiakonferenssissa hän sanoi Venäjän olleen luotettava ja ei-poliittinen energian toimittaja ja jopa tarjonneen kaasutoimitusten uudelleen käynnistämistä Nord Stream 2 -putkistossa siltä osin, joka ei ole vaurioitunut.

- Venäjä on valmis käynnistämään kaasutoimitukset. Kuten sanotaan, pallo on Euroopan unionilla. Mikäli siellä puolella halutaan, avataan vain hanat, ja siinä se on, Putin totesi.

- Mukava yritys, Saksan liitohallituksen tiedottaja Christiane Hoffmann totesi Putinin tarjouksesta toimittajille. Riippumatta kahden kaasuputkiston mahdollisista tuhotoimista olemme nähneet, että Venäjä ei ole enää luotettava energian toimittaja, hän jatkoi.

Tästä aiheutuu Gazpromille Euroopan kokoinen rahoitusaukko, joka ennen sotaa kattoi noin 70 prosenttia sen kaasutuloista.

Yhtiö tähyilee muille markkinoille  

Kaasun myynnin ollessa Eurooppaan riekaleina Gazprom on Vatanseverin mukaan suunnannut katseensa entistä tiiviimmin neljään muuhun päämarkkina-alueeseensa.

Ensinnäkin ovat entiset neuvostotasavallat kuten Valko-Venäjä ja Keski-Aasian maat, joihin Gazprom myy kaasua alehintaan, millä Moskova pyrkii palauttamaan entistä Neuvostoliiton aikaista vaikutusvaltaansa näissä maissa. Mutta tältä markkinalta Gazprom kerää vain 5 miljardia euroa.

Toinen vaihtoehto on kääntyä eteläiseen Aasian ja siellä erityisesti Kiinaan. Venäjä toimittaa tällä hetkellä Kiinaan noin 16 miljardia kuutiometriä kaasua vuodessa ’Power of Siberia’ -putkistossa, joka avattiin vuonna 2019. Sen lisäksi Kiina on varmistanut hankkivansa lisää kaasua 10 miljardin kuutiometrin edestä toisesta Venäjän Kaukoidän putkiyhteydestä.

Silti kaikki nämä määrät ovat yhteensäkin vain noin puolet siitä 150 miljardin kuutiometrin määrästä, jonka Gazprom historiallisesti toimitti Eurooppaan. Myös hinnoittelu on avainkysymyksiä muiden markkina-alueiden osalta

- Tällä hetkellä Kiinaan myytävästä kaasusta Gazprom saa huomattavasti alhaisemman hinnan kuin se sai Eurooppaan myymästään kaasusta, sanoo Oxford instituutin energia-asiantuntija Jonathan Stern.

- Vaikka Gazprom onnistuisi viemään Kiinaan merkittävästi nykyistä enemmän kaasua, ei yhtiöllä olisi toivoa saada samanlaisia summia kaasustaan kuin se sai Euroopasta, Stern toteaa ja lisää, että kaasun vienti Kiinaan auttaisi vain jatkamaan sotaa Ukrainassa.

Nesteytetyn kaasun viennin lisääminen on yksi mahdollisuus Venäjälle, joskin sen kohdalla Gazprom on Vatanseverin mukaan pitkälti takamatkalla verrattuna muihin LNG-toimijoihin maailmalla.

Yhtiön takamatka johtuu osittain siitä, että se jäi venäläisten kilpailijoiden kuten Novatekin jalkoihin. Gazprom omistaa tällä hetkellä Venäjän neljästä LNG-terminaalista kaksi.

- LNG-teknologia on toistaiseksi pelkästään läntistä, joten Venäjän on pakotteiden takia vaikea hankkia sitä tällä hetkellä. Venäjän tavoitteena on olla LNG-viejänä Top 4:ssä vuoteen 2030 mennessä, mutta todennäköistä on, että tavoite toteutuu vasta 2040 – jos silloinkaan, arvioi James Henderson.

Lupaavin laajentumistie lienee kotimarkkina

Viime viikon puheessaan Putin peräänkuulutti sosiaalista kaasunkäyttöä, siis sellaista, jolla asunnot, koulut ja sairaalat liitetään kaasuverkkoon ja jolla Venäjän taloutta ruokitaan edullisella sähköllä.

Mutta on toinenkin syy, miksei Gazpromista luovuta, sanoo Carnegie Endowment for International Peace-instituutin johtaja Alexander Gabuev, jonka mukaan yhtiön tärkeimpiä tehtäviä on toimia voittoja tuottavana koneena Putinille ja hänen lähipiirilleen.  

Venäjän tunnetuimman toisinajattelijan Alexey Navalnyn järjestö julkaisi kesäkuussa ilmoituksen, jossa Gazpromin pääjohtajan Alexey Millerin sanottiin ostaneen kiinteistön 700 miljoonalla eurolla Gazpromilta saaduilla rahoilla.

Gabuevin mukaan raha varastettiin yhtiöltä. Varastelun arvioidaan olevan laajaa ja monitasoista. POLITICO pyysi Gazpromilta asiaan kommenttia, mutta ei saanut ainakaan heti vastausta

#energia ja Eurooppa #maakaasu
Jaa artikkeli:
Vastuullista journalismia

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakkolliset kentät merkitty *

Kommentit ()

Ei kommentteja