Blogit

Markkinat Omakynä Antti Kohopää

Ympäristöneuvostossa ilmastopolitiikan tulevaisuus

22.03.2024, kello 13:48

Maanantaina Brysselissä kokoustaa ympäristöneuvosto. Ympäristöneuvostoon kuuluvat EU-maiden...

Omakynä Tuotanto Marja Rankila

Pienistä puroista kasvaa suuri virta

20.03.2024, kello 15:12

Keskusteluissa nousee usein eteen väite, että vesivoimaa ei enää tulevaisuudessa tarvita, kun...

Esitys ulos maaliskuussa

Sähkömarkkinareformi julkiseen konsultaatioon

25.01.2023, kello 14:52

Teksti Jukka Kortelainen | Kuva Shutterstock

Sähkömarkkinareformi julkiseen konsultaatioon

Euroopan komission odotetaan antavan sähkömarkkinoita koskevan reformiehdotuksensa maaliskuussa. Sitä edeltävän julkisen konsultaation komissio avasi maanantaina 23.1., minkä yhteydessä tuotiin osana uudistusta esiin muutamia vaihtoehtoja, joilla sähköntuottajat voisivat myydä sähköä.

Vaikka nykyinen markkinamalli on toiminut monien vuosien ajan, on siinä ilmennyt myös muutamia puutteita, komissiosta todettiin ja viitattiin nykyisen kaasukriisin kasvattaneen myös loppukäyttäjien kustannuskuormaa, kirjoittaa verkkojulkaisu EURACTIV.

Komission mukaan tarvitaan markkinareformi, jotta kotitaloudet ja liike-elämä voivat paremmin suojautua korkeilta energianhinnoilta. Lisäksi uudistus tuo lisää joustavuutta ja vauhdittaa energiasiirtymää Euroopan Vihreän Diilin mukaisesti.

- Kohtaamamme odottamaton energiakriisi osoittaa, että meidän on luotava tulevaisuuden sähkömarkkinamalli, joka jakaa huokean ja puhtaan energian hyötyjä kaikille, energiakomissaari Kadri Simson sanoi.

Uudistuksella tähdätään pitkäaikaisten sopimusten laajentamiseen, jolloin voimalaitosten tuottamalla sähköllä olisi kiinteä hinta ja kauppaa käytäisiin joko hinnanerosopimuksilla (CfD) tai pitkäaikaisilla sähkönostosopimuksilla (PPA).

Tämäntyyppisten sopimusten laajentaminen loisi puskuria energian käyttäjien ja epävakaiden hintojen välille lyhyen ajan energiamarkkinoilla ja loisi siten vakaampia energian hintoja kotitalouksille ja yrityksille.

- Ensisilmäyksellä komissio näyttää pyrkivän välttämään sudenkuoppia hintakattojen suhteen, joista jotkut markkinaosapuolet ovat varoittaneet, sanoo Rystad Energyn analyytikko Fabian Ronningen.

Ronningenin mukaan osapuolet haluavat keskittyä enemmän pitkäaikaisiin sopimuksiin, mikä on luonnollinen etenemisväylä, mikäli tavoite on vähentää hintaepävakautta, kun energiapalettiin on saatavilla ajoittaista uusiutuvaa, ydinvoimaa ja vesivoimaa.

Vakautta kuluttajille voitaisiin saada ottamalla käyttöön erityiset EU-säännöt hinnanerosopimuksiin, ja jättämällä kansallisten hallitusten päätettäviksi, käytetäänkö niitä vai ei. Toinen vaihtoehto on, että valtiontukea saavilta uusilta voimalaitoksilta edellytettäisiin hinnanerosopimusten (CfD) allekirjoittamisia.

Radikaalimmatkin muutokset, kuten sallimalla kansallisten hallitusten ottaa käyttöön CfD:t joissain tietyissä olemassa olevissa voimalaitoksissa, olisivat myös mahdollisia. Tosin komission mukaan tällainen järjestely voisi luoda epävarmuutta ja sen myötä vaarantaa kipeästi tarvittavia investointeja uusiutuvaan sähköön.

Tilasto- ja analyysiyritys Kplerin sähköasioista vastaava johtaja Emeric de Vigan sanoo, että CfD:t ja PPA:t eivät ole mitään taikasauvoja tilanteessa, jossa on otettava pitkän ajan luottoriski.

Ranska ja Espana ovat jo lähteneet CfD:n laajentamisen tielle uusiutuvien ja ydinvoiman osalta.

Komissio on myös esittänyt jo joukon muita muutoksia, esimerkiksi kuluttajille suunnatun helpotuksen valita sellaisia kiinteähintaisia sopimuksia, joissa lyhyen ajan hintapiikkien vaikutus on tavanomaista pienempi. Lisäksi toimenpidettä, jolla muilta kuin kaasusähkön tuottajilta leikataan windfall-tuottoja, jatketaan alun perin suunniteltua pitempään.

Poliitikoilta vauhdituspuheita – alalta kritiikkiä

Jo ennen sähkömarkkinauudistuksen saattamista julkiseen konsultaatioon moni eurooppalaispoliitikko otti siihen vahvasti kantaa. Yleinen viesti on ollut, että Euroopan unionin on uusittava sähkömarkkinansa mahdollisimman pikaisesti, jotta kuluttajahinnat voidaan vakauttaa ja kiihdyttää investointeja uusiutuviin, useat EU-poliitikot ovat todenneet EURACTIV:lle.

- Meneillään oleva kriisi on osoittanut, kuinka haavoittuva nykymallin mukainen sähkömarkkina on stressitilanteissa ja kuinka se tällöin aiheuttaa suunnattomia seuraamuksia kotitalouskuluttajille sekä energiaköyhyyden lisääntymisen myötä epäilemättä ison riskin kysynnän romahtamiselle, kirjoitti Espanjan ekologisesta siirtymästä vastaava ministeri Teresa Ribera.

Tammikuun puolivälissä pidetyssä Kansainvälisen uusiutuvan energian järjestön IRENAn kokouksessa Abu Dhabissa Ribera sanoi, että meillä on oltava vastaus, jonka mukaan on kaikki syy puoltaa tätä muutosta niin sijoittajien kuin kuluttajienkin näkökulmasta.

Viime vuonna Euroopan energiaregulaattoreiden järjestö ACER totesi julkisuudessa, että EU:n sähkön tukkumarkkinat toimivat niin kuin pitikin ja jopa lievensivät omalta osaltaan nousevien energianhintojen painetta.

Mutta Ribera sanoo, että EU:n sähkömarkkinamalli ei ole tulevaisuuskestävä. Siksi hänen mukaansa valvonta on päivitettävä ja markkina varustettava oikeilla signaaleilla, koska muutoin ei kyetä varmistamaan energian tarjonnan varmuutta ja turvallisuutta.

Puolan ilmastoalivaltiosihteeri Adam Guibourgé-Czetwertyński totesi niin ikään IRENAn kokouksessa, että EU:n on nyt työskenneltävä sen eteen, että saadaan vihreille investoinneille kannustimia ja pidetään energian hinnat kohtuullisina kansalaisille ja liike-elämälle.

- Yksi tapa tehdä näin on käyttää pitkäaikaisia sopimuksia, joilla kyetään tasapainottamaan hintoja. Tämä sopii erityisesti teollisuuden suurille kuluttajille, jotka tarvitsevat rutkasti energiaa.

Guibourgé-Czetwertyńskin mukaan hinnanero- ja pitkäaikaiset sopimukset auttaisivat varmistamaan puhtaan sähkön kilpailukykyisen tarjonnan ja sopusuhtaisen tuoton sijoittajille.

Samaa mieltä tunnutaan olevan Espanjassa, jonka lausunnossa kannatetaan hinnanerosopimusten käyttöä, minkä myötä luodaan vakaita hintoja niin sijoittajien kuin kuluttajienkin näkökulmasta. Pitkäaikaiset sopimukset puolestaan soveltuvat Espanjan mukaan kysyntään vastaamiseen ja sähkön varastointiin.

Saksalaisministeri Robert Habeck on uutistoimisto Bloombergin ilmaissut kannattavansa Espanjan ehdotusta todeten sen olevan hyvin mielenkiintoinen ehdotus ja hyvä pohja keskusteluille.

Mutta ehdotusta on kritisoinut Euroopan sähköteollisuutta edustava Eurelectric, jonka mielestä se karkottaa alalta investoijia.

- Espanjan ehdotuksen konkreettisiin toimiin sisältyy raskas keskittäminen, mikä tappaisi markkinaehtoiset investoinnit uusiutuviin, eritysesti pienemmissä hankkeissa, ja halvaannuttaisi innovoinnin, Eurelectricin pääsihteeri Kristian Ruby sanoo.

Timmermans: Älkää heittäkö vauvaa pesuveden mukana!

EU:n ilmastojohtaja Frans Timmermans näyttää kannattavan Espanjan näkemystä. Hän sanoo, että nykytilanteessa kuluttajat joutuvat maksamaan sähköstään paljon, mutta tasapainotilanteessa sähkön sen kun halventuu uusiutuvien hinnan laskun myötä.   

- Tämän on heijastuttava markkinamalliin niin kuin tuotantopuoli kehittyy, eikä siis niin kuin markkinamalli on tähän mennessä toiminut, Timmermans totesi EURACTIV:lle Abu Dhabissa antamassaan haastattelussa.

Euroopan komissio haluaa sekin varmistaa, ettei nykyisen markkinamallin etuja aliarvioida uudistuksen yhteydessä.

- Mikäli olisimme tehneet sen, mitä jotkut vaativat viime vuoden jälkipuoliskolla, eli nopean korjausliikkeen, olisimme saattaneet luoda seuraamusten vyöryn, joka olisi ollut pahempi kuin nykytilanne.

- Vei 30 vuotta suunnitella tämä markkinamalli. Varmistakaamme, ettemme heitä lasta pesuveden mukana, kun muutamme mallia, Timmermans varoitti.

Myös Guibourgé-Czetwertyński totesi, että EU:n on syytä olla harkitsevainen ja varmistaa, että muutokset eivät poista kannustimia sijoittajilta.

#energia ja Eurooppa #energiamarkkinat
Jaa artikkeli:
Vastuullista journalismia

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakkolliset kentät merkitty *

Kommentit ()

Ei kommentteja