Yli 80 %:n kierrätysaste

Fortum akkukierrätykseen Saksassa

21.09.2022, kello 12:49

Teksti Jukka Kortelainen | Kuva Fortum

Fortum akkukierrätykseen Saksassa

Kaiken Uniper-kohun keskellä Fortum julkisti äskettäin perustaneensa sähköautojen akkujen kierrätystä harjoittavan yrityksen Saksaan. Fortum Batterie Recycling GmbH:n tavoitteena on osaltaan varmistaa, että sähköautojen valmistuksen tärkeimpään komponenttiin eli akkuihin riittää Keski-Euroopassa raaka-aineita.

Uuden litiumioniakkujen ja akkuvalmistuksen jätteiden kierrätykseen perustuvan yrityksen odotetaan aloittavan toimintansa kuluvan vuoden loppuun mennessä Baden-Wurttenbergin teollisuusklusterissa eteläisessä Saksassa.

Uutinen yrityksen perustamisesta osuu ajankohtaan, jolloin litiumioniakkujen roolia energiasiirtymässä on arvioitu tiukasti. Yhdysvaltain ympäristönsuojeluviraston EPA:n mukaan akkujen kysyntä on tasaisesti kasvanut niiden korkean energiatiheyden vuoksi, vaikka niiden kemiallisella koostumuksella voi olla haitallisia seurauksia. Ellei niitä elinkaarensa lopulla käsitellä kunnolla, voivat ne aiheuttaa haittaa niin ihmisille kuin ympäristöllekin.

Fortumin akkukierrätyksestä vastaava johtaja Tero Holländer sanoo, että täyssähköauton litiumioniakkuun tarvitaan noin 50 kg nikkeliä, 8 kg litiumia ja 7 kg kobolttia, mikä kuvaa raaka-aineisiin liittyvää haastetta Euroopassa. Jotta sähköauto- ja akkualaa voidaan pitää kestävinä, akkujen valmistuksessa käytettäviä materiaaleja on kierrätettävä mahdollisimman tarkasti.

- Fortumin vähähiilipäästöinen teknologia mahdollistaa yli 80-prosenttisen akkukierrätyksen, ja 95 prosenttia akun mustaan massaan liittyvistä arvometalleista voidaan käyttää uudelleen, Holländer korostaa.

Kierrätyksestä ja jätteistä vastaavan liiketoimintajohtaja Kalle Saarimaan mukaan Fortum tuo osaamisensa ja ensiluokkaisen kierrätysteknologiansa Euroopan autonvalmistusmarkkinoiden sydänmaille tarjotakseen paikanpäällisiä palveluksia autoja ja akkuja valmistaville yrityksille.

- Tarjoamme Saksassa vähähiilistä kierrätysteknologiaamme, joka lisää synergiaa autojen valmistajien ja akkujen tuottajien välillä, Saarimaa lisää.

Kierrätysmateriaalit Suomesta Saksaan

Fortumin kierrätysprosessissa litiumioniakut puretaan ensin ja käsitellään sen jälkeen mekaanisesti yhtiön Ikaalisen laitoksella, jonka Fortum käynnisti vuoden 2021 helmikuussa.

Mekaanisessa prosessissa saadaan palautettua muovi, alumiini, kupari ja musta massa-aine. Sen jälkeen kriittisiä metalleja sisältävä musta massa viedään hydrometallurgiseen prosessiin Fortumin Harjavallan laitokselle, joka aloittaa toimintansa ensi vuoden alkupuolella. Sieltä tuotoksia voidaan viedä takaisin Euroopan akkutehtaisiin

Hydrometallurgiseen kierrätysmenetelmään kuuluu kemiallinen saostaminen, joka irrottaa mustasta massasta harvinaiset maametallit uusiokäyttöön akkujen valmistuksessa. Muut kierrätykseen kelpaavat materiaalit irrotetaan eri prosesseissa.

Akkumateriaalien kierrätystoiminnoillaan Saksassa Fortum pyrkii osaltaan kuromaan umpeen autoteollisuuden raaka-ainepulasta aiheutunutta kuilua. Aihe ajankohtaistuu entistä enemmän, kun EU-laajuinen akkuregulaatio tulee piakkoin voimaan, minkä myötä kierrätettyjen raaka-aineiden käyttö uusissa akuissa lisääntyy merkittävästi.

#kiertotalous #sähköinen liikenne
Jaa artikkeli:

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakkolliset kentät merkitty *

Kommentit ()

Ei kommentteja