Vesiluvat auki ja viranomaisten syyniin?
Uusi vesilaki lisää velvoitteita
07.05.2026, kello 09:07
Teksti Petri Sallinen | Kuva Lehtiukuva Oyj, Pekka Hannila
Kaikilla vesivoimalaitoksilla ei ole kalatalousvelvoitetta. ”Nollavelvoitelaitoksen” ei tarvitse rakentaa kalatietä, tehdä kalaistutuksia tai maksaa kalatalousmaksua, jos laitoksen vesiluvassa ei ole asiasta mainintaa. Uusi vesilaki voi kuitenkin muuttaa käytännöt.
Tulevaisuudessa vesivoimalaitoksen omistaja saattaa joutua rakentamaan kalatien tai joutuu jollain muulla tavalla huolehtimaan kalatalousvelvoitteista, vaikka laitoksen voimassa oleva vesilupa ei sitä edellytä. Näin tapahtuu, jos eduskunta hyväksyy uuden vesilain.
Uusi vesilaki antaisi lupa- ja valvontavirastolle mahdollisuuden määrätä voimalaitoksen omistajalle kalatalousvelvoitteen kalatalousviranomaisen esityksestä. Tämä tarkoittaa sitä, että viranomainen voi jälkikäteen lisätä velvoitteita laitoksen voimassa olevaan vesilupaan.
— Velvoite voi olla esimerkiksi vaatimus rakentaa kalatie tai vaatimus käynnistää kalojen istutukset. Lakiehdotus ei kuitenkaan ota kantaa keinoihin, vaan viranomainen määrittelee ne tapauskohtaisesti, kertoo Energiateollisuus ry:n vesivoima-asiantuntija Marja Rankila.
Velvoitteesta päätettäessä on otettava huomioon kalojen elinolosuhteet, kalojen vaellusreittien turvaaminen ja ylipäätään on selvitettävä se, onko kalakannan palauttaminen vesistöön mahdollista.
Samalla arvioidaan vesivoimalaitoksen merkitys sähköjärjestelmän kannalta: kuinka paljon laitos tuottaa sähköä ja miten laitoksen olemassaolo vaikuttaa sähköjärjestelmän käyttövarmuuteen. Tässä voidaan käyttää apuna kantaverkkoyhtiö Fingridin osaamista.
Kalataloustoimien rinnalla tutkitaan velvoitteiden toteuttamisesta aiheutuvat haitat voimalaitoksen omistajalle. Lakiehdotuksen mukaan ”kohtuuttomuutta arvioitaessa on otettava huomioon laitoksen odotettavissa oleva taloudellinen hyöty.”
Voimalaitoksen omistajalla on oikeus saada korvaus, jos kalatalousvelvoitteiden toteuttaminen heikentää olennaisesti laitoksen kykyä tuottaa sähköä. Ensimmäisessä lakiluonnoksessa ehdotettiin myös sitä, että joissain tapauksissa voimalaitos voitaisiin lunastaa valtiolle. Myöhemmistä versioista tämä esitys poistettiin.
Lupaehdot määrittelevät vastuut
Vesivoimalaitosten rakentaminen ja käyttäminen ovat tiukasti valvottua toimintaa Suomessa. Viranomainen on määritellyt jokaiselle vesivoimalaitokselle lupaehdot, joissa määritellään voimayhtiön vastuut ja velvoitteet. Tällä on haluttu minimoida rakentamisen ja voimalaitostoiminnan haitat ja maksimoida hyödyt. Taustalla vaikuttaa vesilaki, joka ohjaa lupaehtojen sisältöä ja viranomaisten toimintaa.
Vesivoimalaitosten lupaehtojen asettaminen on vaihdellut eri aikoina. Lupaviranomaisten ratkaisut heijastelevat yhteiskunnassa eri aikoina vallitsevia arvoja, mutta myös käytettävissä olevan tiedon määrää. Siksi toisen maailmansodan jälkeen rakennettujen vesivoimalaitosten lupaehdot voivat olla hyvin erilaisia kuin itsenäisyyden ensimmäisinä vuosikymmeninä rakennettujen vesivoimalaitosten lupaehdot. Nuorempien laitosten lupaehdot saattavat sisältää hyvinkin tarkkoja ja yksityiskohtaisia määräyksiä kalataloudellisista velvoitteista ja ympäristön hoitamiseen liittyvistä asioista. Vanhimmissa lupaehdoissa tämänkaltaisia velvoitteita ei ole välttämättä lainkaan.
Yleensä vesivoimalaitoksen lupaehdot sisältävät mm. kalataloudellisia velvoitteita, patoturvallisuusmääräyksiä, rantojenhoitovelvoitteita ja veden virtauksen ohjaamiseen liittyviä määräyksiä. Voimalaitoksen omistajan on myös pidettävä huolta siitä, että veden korkeusvaihtelut pysyvät viranomaisten määrittelemissä rajoissa — vettä on käytettävä niin, että keväällä jokiuoma ei tulvi eikä kesällä kuivu. Lisäksi lupaehdoissa voidaan määrätä ohjaamaan vesiä eri vuodenaikoina vain tiettyjä reittejä pitkin.
Lupaehdot ovat aina tapauskohtaisia. Suomessa ei ole kahta samanlaista jokea tai kahta samanlaista voimalaitosta. Voimalaitostoiminnan vaikutukset arvioidaan tapauskohtaisesti.
Viranomainen voi vaatia jo nykyisen vesilain puitteissa vesivoimalaitoksen lupaehtojen päivittämistä, jos ”olosuhteissa on tapahtunut oleellisia muutoksia”. Myös Euroopan unionin vesipuitedirektiivi asettaa jäsenmaille vesienhoidollisia velvoitteita, jotka vaikuttavat voimayhtiöiden toimintaan.
Lupaehdot määrittelevät voimayhtiön juridisen pelikentän ja vähimmäisvelvoitteet, jotka yhtiön on hoidettava omalla kustannuksellaan. Tämän lisäksi moni voimayhtiö tekee omatoimisia ympäristöinvestointeja rakentamalla esimerkiksi kalateitä tai järjestämällä vesistössä erilaisia kunnostustöitä, vaikka lupaehdot eivät niitä edellyttäisikään.
Vesivoimayhtiöt istuttavat merelle ja jokiin kaloja vuosittain noin viiden miljoonan euron arvosta. Yhtiöt osallistuvat myös vaelluskaloja koskevaan tutkimustyöhön ja alueellisiin hankkeisiin, joiden tavoitteena on parantaa vesistöjen virkistyskäyttömahdollisuuksia.
Energia-ala on omassa biodiversiteettitiekartassaan sitoutunut luonnon monimuotoisuuden edistämiseen ja vesivoiman luontohaittojen vähentämiseen.
Pitkään valmisteltu laki
Vesilain uudistusta on valmisteltu pitkään. Pohjatietoja uudistustyötä varten ryhdyttiin keräämään jo vuonna 2019. Ensimmäiselle lausuntokierrokselle lakiehdotus saatiin vuoden 2023 keväällä. Lain jatkovalmistelu käynnistyi viime vuoden kesällä. Nyt laki on menossa eduskunnan käsittelyyn.
Lakiehdotusta laatineen työryhmän mukaan nykyinen vesilainsäädäntö ei turvaa riittävän hyvin vaelluskalojen elinoloja. Tämä on yksi uudistustyön lähtökohta. Lakiehdotuksesta annettujen lausuntojen perusteella tavoite on hyvä eikä sitä kyseenalaisteta.
Joidenkin mielestä uuden lain sisältämät keinot ovat kuitenkin riittämättömiä. Osa lausujista taas oli sitä mieltä, että kalakantojen suojelemiseen liittyvät asiat jyräävät alleen kaikki muut näkökohdat.
Vanhojen vesilupien avaaminen ja lupaehtojen radikaalit muutokset ovat vesivoimayhtiöiden mielestä omaisuudensuojaan puuttumista. Uusiin vesilupiin kalatalousvelvoitteiden sisällyttäminen sen sijaan on helpompaa.
— Jos olemassa oleviin vesilupiin puututaan jälkikäteen, pitäisi muutosten perustua mahdollisuuksiin parantaa vesistön ekologista tilaa, Rankila toteaa.
— Vesivoiman määrä sähköjärjestelmässä ei ole vähentynyt, vaikka sen suhteellinen osuus sähköntuotannossa on pienentynyt, kun Suomeen on rakennettu runsaasti uusia aurinko- ja tuulivoimalaitoksia. Viime vuonna vesisähköä tuotettiin 12,3 terawattituntia. Se on 15,6 prosenttia Suomessa tuotetusta sähköstä. Näin toteaa Energiateollisuus ry:n vesivoima-asiantuntija Marja Rankila.
Ennen vanhan vesiluvan justeeraamista olisi siis selvitettävä se, onko vesistöön ylipäätään mahdollista palauttaa yli sata vuotta sitten kadonnutta kalakantaa esimerkiksi rakentamalla padon viereen kalatie. Kalakannan palauttaminen ei aina ole mahdollista. Sitä paitsi kaikissa vesistöissä ei ole edes ollut arvokkaaksi luokiteltavia kalakantoja.
Muutakin huomautettavaa energiateollisuudella on lakiehdotuksesta. Kalatalousvelvoitteiden aiheuttamat ”kohtuuttomat kustannukset” ja ”taloudellisen hyödyn määrittely” eivät ilmene lakiehdotuksesta. Myös ”odotettavissa oleva taloudellinen hyöty” vaatii tarkentamista.
Epätietoisuutta aiheuttaa myös se, miten vesivoimalaitoksen ”merkittävyys” määritellään käytännössä. Rankilan mielestä sen todentamisen ei pitäisi rajautua vain kantaverkkoyhtiön arvioon, vaan lausunto tarvitaan myös alueelliselta sähköverkkoyhtiöltä.
Hieman yllättäen energiateollisuus haluaa säilyttää lakiehdotuksessa mahdollisuuden lunastaa voimalaitos valtiolle. Voimalaitoksen omistajalla pitäisi olla oikeus vaatia laitoksen lunastusta valtiolle silloin, jos uudet velvoitteet muuttavat huomattavalla tavalla voimalaitoksen alkuperäistä tarkoitusta tai tekevät sähköntuotannosta kannattamatonta. Tämä mahdollisuus sisältyy myös nykyisen vesilain säännöksiin.
Monenlaista vesivoimaa
Suomalaisiin vesistöihin on eri aikoina rakennettu yhteensä 221 vesivoimalaitosta. Vesivoimalaitoksen pato katkaisee joen ja samalla vaelluskaloilta kulkureitin. Osa vesivoimalaitosten patorakennelmista luokitellaan täydellisiksi esteiksi, osa osittaisiksi esteiksi. Jos voimalaitospadossa on kalatie, lasketaan se tilastoissa osittaiseksi esteeksi. Tällä hetkellä vesivoimalaitoksissa on noin 40 kalatietä tai vastaavanlaista ohituskaistaa, joita pitkin vaelluskalat pääsevät voimalaitoksen padon ohi.
Vesivoimalaitosten patorakennelmien osuus kaikista vesistöesteistä on alle 10 prosenttia. Loput esteistä ovat esimerkiksi pohjapatoja tai vesien ohjaamiseen liittyviä rakenteita, joilla hallitaan vesien virtauksia tai hillitään jokien tulvimista. Suurin osa vesistöesteistä on kuitenkin ”käyttötarkoituksensa menettäneitä rakenteita”, joiden rakentamisen syyt tai alkuperäinen käyttötarkoitus ovat jo unohtuneet.
Veden mahti sahojen ja myllyjen käyttövoimana on tunnettu Suomessakin pitkään — vanhimmat suomalaiset patorakennelmat ovat peräisin 1600-luvulta. Suomen vanhin sähköä tuottava vesivoimalaitos aloitti toimintansa Tampereella Finlaysonin tehtaan kyljessä vuonna 1891.
Vesivoimalaitosten kirjava joukko
Suomalaiset vesivoimalaitokset ovat tehoiltaan suhteellisen pieniä. Syynä tähän ovat matalat putouskorkeudet. Yli puolet laitoksista on teholtaan korkeintaan kaksi megawattia. Vähintään kymmenen megawatin tehoisten laitosten osuus on 26 prosenttia kaikista laitoksista.
Sähköä tuottavien suurten vesivoimalaitosten rakentaminen oli kiihkeimmillään 1950- ja 1960-luvuilla. Tuolloin vesisähkö vauhditti suomalaista sotakorvausteollisuutta ja tuotti kansantaloudellista riemua — Suomi teollistui vesisähkön voimalla. Tämän jälkeen suuria vesivoimalaitoksia ei ole juuri rakennettu. Pieniä laitoksia sen sijaan on rakennettu jonkin verran — usein vanhojen patorakennelmien yhteyteen. Suuremmissa vesivoimalaitoksissa on tehty tehonkorotuksia uusimalla laitoksen tekniikkaa.
Vanha ja pieni — merkityksetön?
Suomessa on viranomaistietojen perusteella ainakin 141 nollavelvoitelaitosta, joiden vesilupiin ja kalatalousvelvoitteisiin uusi laki saattaa tuoda muutoksen. Aikaisemmin lainsäädännössä ei määritelty sitä, mitä nollavelvoite tarkoittaa.
Määritelmä on uusi ja voi aiheuttaa yllätyksiä. Lakiehdotuksen mukaan nollavelvoitelaitos voi olla myös sellainen voimalaitos, jolle on jo aikaisemmin asetettu kalatievelvoite tai kalatalousvelvoite jonkun muun säädöksen perusteella, mutta ei vesiluvan perusteella.
Rankila kertoo, että kalatalousvelvoitteen tausta saattaa olla vesiluvan sijasta esimerkiksi säännöstelylupa.
— Pohjanmaalla toteutettiin aikoinaan valtion johdolla tulvasuojeluhankkeita ja samalla vesistöihin rakennettiin voimalaitoksia. Vastuista ja velvoitteista sovittiin tuolloin valtion ja voimalaitosten omistajien kesken. Osapuolten sopimuksiin kirjattiin tuolloin myös kalatalousvelvoitteita. Uusi laki sivuuttaisi vanhat kalatalousvelvoitteet ja pakottaisi toteuttamaan velvoitteita uudestaan.
Rankilan mielestä uutta lakia pitäisi soveltaa vain sellaisiin voimalaitoksiin, joilla ei tällä hetkellä ole minkäänlaisia kalatalousvelvoitteita.
Lakiehdotuksen perusteluissa todetaan, että nollavelvoitelaitokset ovat pieniä ja vanhoja laitoksia. Toteamus antaa kuitenkin väärän kuva vesivoimasta ja nollavelvoitelaitosten roolista suomalaisessa sähköjärjestelmässä. Rankila huomauttaa, että vesivoiman merkitys ei ole vähentynyt.
— Vesivoiman suhteellinen osuus sähköntuotannossa on pienentynyt, kun sähköjärjestelmään on rakennettu runsaasti uusia aurinko- ja tuulivoimalaitoksia. Vesivoiman määrä ei kuitenkaan ole vähentynyt. Vesivoiman rooli sähköjärjestelmän tasapainottamisessa on päinvastoin kasvanut, kun sääriippuvaisen sähköntuotannon osuus kasvaa.
Rankila muistuttaa, että Petteri Orpon hallituksen ohjelmassa on kirjaus vesivoiman toimintaedellytysten säilyttämisestä.
— Vesivoiman kykyä tuottaa säätösähköä pitäisi tarkastella yksittäisten laitosten lisäksi kokonaisten jokialueiden ja vesistöalueiden tasolla.
#vesivoima
Jaa artikkeli:
Kommentoi
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakkolliset kentät merkitty *
Kommentit ()
Ei kommentteja