Kreikka ykköspudottaja
EU:n CO2 -päästöt alas 10 % vuonna 2020
10.05.2021, kello 11:22
Teksti Jukka Kortelainen | Kuva iStock

Energian käytön hiilidioksidipäästöt putosivat EU:ssa 10 prosenttia vuonna 2020. Kaikissa EU:n jäsenvaltioissa oli koronapandemiasta johtuneita teollisuustuotannon sulkuja, jotka aiheuttivat fossiilisten polttoaineiden kulutuksen laskua ja sen myötä päästöjen pienenemistä.
Eurostatin tuoreen raportin mukaan suurimmat hiilidioksidipäästöjen laskut kirjattiin Kreikassa, jossa pudotusta tuli 18,7 prosenttia, ja toiseksi suurin päästöjen pudottaja oli Viro 18,1 prosentilla.
Jäsenmaiden pienin päästöjen pudottaja oli Malta, jonka päästöt madaltuivat vain 1 prosentin verran. Toiseksi vähiten päästöt pienenivät Unkarissa – 1,7 prosenttia. Suomikin sijoittuu 6 prosentillaan lähemmäs häntäpäätä.
Lähes kaikissa jäsenmaissa öljyn ja öljytuotteiden kulutus laski. Samaan aikaan maakaasun kulutus putosi 15 jäsenmaassa ja nousi tai pysyi ennallaan 12 jäsenmaassa.
Kommentoi
Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakkolliset kentät merkitty *
Kommentit ()
Ei kommentteja