Lannan kestävyys, alkuperä ja sen todentaminen maksavat tuhansia euroja. 

Teksti Tage Fredriksson 

Biokaasun tuotannon ja käytön edistäminen on monimuotoinen tehtävä. Toiminnan mahdollistavat tekijät ovat hajautuneet viidelle eri ministeriölle. Biokaasu kiinnostaa ravinteiden ja eri päästöjen takia ympäristöministeriötä, maatalouden talouden ja ympäristövaikutusten takia maa- ja metsätalousministeriötä, energiapolitiikan ja huoltovarmuuden takia työ- ja elinkeinoministeriötä, liikenteen päästöjen ja vaihtoehtoisen käyttövoiman vuoksi liikenne- ja viestintäministeriötä ja sokerina pohjalla verotuksen takia valtionvarainministeriötä. On siis vaikeaa löytää tahoa, joka haluaa ja voi ottaa kokonaisvastuun biokaasun tuotannon ja käytön kehittämisestä. 

Edistystä saavutettiin 

Edellisen hallituksen aikana hallitusohjelmakirjaukset olivat hyvät, kiinnostus biokaasuun parani ja vihdoin alettiin saada aikaan pitäviä toimintaedellytyksiä. Biokaasuohjelman laatimisessa oli mukana käytännössä kaikki asianosaiset ministeriöt ja toimijat, jotka saivat yksimielisesti aikaan toimenpide-ehdotuksia rahoituksineen.  

Samat säännöt koskevat pieniä ja isoja laitoksia 

Verotukseen etsittiin ratkaisua 

Talous oli saatava vakaalle pohjalle. Suomalainen verolainsäädäntö ei edes tuntenut biokaasua liikenteen polttoaineena ja oli sen takia verotonta ja edullista. Näin oli, vaikka biokaasu verodirektiivin mukaan oli veronalainen tuote. Investoijat eivät tunnetusti pidä epävarmasta toimintaympäristöstä. Verotuksesta linjattaessa lämmityskäytön nollaverosta haaveiltiin Ruotsin mallin mukaan. Tämän unelman murskasi tietysti VM, joka tarjosi verotasoksi maakaasun energiasisältöverotasoa. Verodirektiivin verotaso ei tullut kuuloonkaan. 

Liikenteen polttoaineiden jakeluvelvoitteen piiriin siirtymistä seuraa automaattisesti verotusta valtiontukisääntöjen takia. Jakeluvelvoitteen järkevyyden varmistamiseksi TEM tilasi muutaman kuukauden miettimisen jälkeen AFRY:lta selvityksen, joka siten varmisti jakeluvelvoitteen järkevyyden. Poliitikotkin ostivat ajatuksen, koska sehän oli jo kirjattu hallitusohjelmaan ja samalla nostettaisiin jakeluvelvoitetta biokaasutavoitteen verran.  Samalla lisättiin jakeluvelvoitteeseen uusi tuote, RFNBO (Renewable fuel of non-biological origin). Tämä tarkoittaa käytännössä biogeenisestä hiilidioksidista ja vihreästä vedystä valmistettua synteettistä metaania, tulevaisuuden polttoainetta. 

Jakeluvelvoitteeseen kuuluivat vain tietynkokoiset isommat toimijat. Käytännössä kolme yritystä, minkä takia lainvalmistelijat lisäsivät toimijoiden esityksestä säädöksiin mahdollisuuden hakeutua velvoitteen piiriin, jos biokaasun pientuottajana aikoo myydä liikennebiokaasua. Kaikki hyvin, loppujen lopuksi. 

Lämmityskäytön verotuksessa tiukka tilanne 

Samaa verotasoa lämmityskäytölle esitti VM ennen kaikkea mukavuussyistä. Tämä verotaso olisi ollut myrkkyä toimijoille. Verotason saaminen oikealle tasolle, eli notifikaation avulla nollatasolle kuten Ruotsissa tai EU:n minimitasolle (1,2 e/ MWh) ei mennyt VM:llä perille. Tämä ei ollut ongelma liikennepuolella, missä jakeluvelvoitteen tuottama kilpailuetu on selvästi korkeampi kuin noin 10,33 sentin verotaso. Jakeluvelvoite on varma kuin junan vessa, totesivat jakelijat. Lämmityskäytössä vero oli uusi ongelma. Siirtyminen verovapaudesta 10,33 e/MWh veroon olisi varsin kohtalokasta toimijoille ja kasvuhaaveille.  

Poliitikoiden lupaukset biokaasun lämmityskäytön nollaverotuksesta siirtyivät lainsäädäntöön, kun päättäjiä muistutettiin asiasta. Lakiesitys hyväksyttiin ja VM:n tehtäväksi jäi notifioida asiaa. Tässä kuitenkin VM:n virkamiehet pääsivät yllättämään. Yllättäen viime syksynä kaikkien lupausten ja aiempien päätösten vastaisesti lämmitykselle asetettiin vero, joka kuitenkin onneksi menee verodirektiivin minimitason (1,2 e/MWh) mukaan.  

Pientuottajille hankaluutta 

Lämmityksen verotuksesta seurasi toinen ikävä yllätys. Minimiveron saamiseksi tulee tuotteen olla kestäväksi todennettu, ja sen takia lämmityskäytön pienet tuottajatkin joutuvat todistamaan, että tuotanto on kestävää minimiveron piiriin pääsemiseksi. Muussa tapauksessa iskee täysi maakaasun energiasisältövero 10,33 ja päälle vielä raskaampi CO2-vero.  Nykylainsäädännön mukaan pienet tuottajat ja alle 2 MW:n laitokset eivät voi lain mukaan tuottaa kestävästi energiaa biokaasulla alhaisen veron vaatiman kestävyysjärjestelmän avulla. Tähän tulee muutos syksyn aikana ja pientuottajat voivat uuden lakiesityksen mukaan hakea laatimalleen kestävyysjärjestelmälleen hyväksynnän. Huono puoli on, että he joutuvat maksamaan kestävyysjärjestelmien tekemisestä, kestävyysjärjestelmien auditoinneista, raportoinneista ja tietysti Energiaviraston asiaan kuuluvan muutaman tuhannen euron maksun. Kulut siis nousevat joka tapauksessa 2 MW:n loppukäyttäjille ja kaikki yli 1 GWh:n tuottajille, jotka eivät tuota liikennebiokaasua. Saa siis vapaasti valita veron tai maksaa byrokratiakuluja arviolta 20000 euron luokkaa. Päästöt eivät vähene, tuottajan kulut kasvavat ja jopa Energiavirasto vastustaa. Tärkeintä on, että säädökset ovat moitteettomat. 

Veroviranomainen teki tätä ennen parhaansa, eli teki myönteisen laintulkinnan näille tuottajille ja käyttäjille. Se ei auttanut, kun VM:n oikeusoppineet osoittivat kaapin paikan.  

Energiamäärällä mitaten kysymys on pieni, mutta osoittaa miten käy, kun kukaan ei halua tai voi ottaa vastuuta kokonaisuudesta. Asian voisi ratkaista niin, että lisätään vuoden siirtymäsäännös, jonka mukaan toimitaan. Veroviranomaisen tulkinnan mukaan ja uuden päivitettävän Kestävyyslainsäädännön myötä muutetaan kestävyysrajoja direktiivin mukaisiksi tai kevennetään kestävyysvaatimusmenettelyä. Paikallisen lannan tai muun jätteen kestävyys ei voi olla tuhansien eurojen arvoista byrokratiaa. 

Tämä tarina on tosi ja jatkuu.

Kirjoitus on julkaistu myös Bioenergia-lehdessä ja Bioenergia ry:n verkkosivuilla.

Kirjoittaja

Tage Fredriksson 

kirjoittaja on Bioenergia ry:n toimialapäällikkö

#bioenergia #biokaasu

Jaa artikkeli: